Matka Itävallassa jatkui ja suuntasimme kohti länttä, jossa seuraavia kohteita oli luvassa. Ajaminen Itävallan puolella sujuu leikiten, eikä liikenne poikkea Suomesta juurikaan, toki vuoristotiet itsessään on “pieni” poikkeus, mutta teiden kunto kaikkialla oli erinomainen.
Illan hämärtyessä oli taas aika alkaa katselemaan majoitusta lähistöltä, olimme ohittaneet Innsbruckin jonkin aikaa sitten ja katselimme majoitusta mielellään edestä päin, kun kääntyminen taaksepäin ei ollut mielekästä.
Tapamme mukaan etsimme majoitusta hieman viime tingassa ja vaihtoehdot olivat melko vähissä. Bongasimme mielenkiintoisen majoituksen Innside Adventure cabins & Campingin Haimingin kylältä, jonka buukkasimme.
Tämä oli eräänlainen leirintäalue tyyppinen mökkimajoitus. Paikassa oli pieniä, kivan näköisiä mökkejä joissa majoittua. Mökeissä oli ainoastaan sängyt sekä oma pieni kuisti/terassi. Suihkut ja wc:t olivat leirintäalue tyyliin yhteiskäyttöisiä yleisissä tiloissa. Ihan siistejä ja ajoi asiansa, myös poreallas löytyi pihalta joka oli käytettävissä.
Piha-alueen takaosassa oli keskeneräinen linnarakennus, joka oli ihan hauskan näköinen, mutta emme tiedä mikä sen tarkoitus oli. Oliko siitä tulossa jotain vai oliko se ollut joskus aikomus, mutta jäänyt sitten kesken. Alueelta löytyi myös erilaisia pihapelejä, kuten suuri shakkilauta vyötärön korkuisilla nappuloilla ja muuta ajanvietettä.
Koskenlasku eli rafting on alueella kova juttu ja sitä olikin tarjolla useammalla yrityksellä, myös tästä majoituksesta sai varattua koskenlaskuretken. Majoituspaikan lähellä, lyhyen automatkan päässä oli myös Hängebrücke Stams riippusilta, joka on ohiajaessa ihan pysähtymisen arvoinen paikka pienelle jalottelutauolle. Yöltä tämä majoitus maksoi 59€/ yö.
Rosengartenschluchtin rotko
Meidän matka jatkui ja olimme ajatelleet käydä katsomassa Rosengartenschluchtin rotkoa (Rosengarten Gorge). Tämä sijaitsikin lyhyen ajomatkan päässä edeltävän yön majapaikasta.
Rosengartenschlucht rotko on ilmainen ja reitti lähti Gemeinde Imstin kylästä. Reitti on 1,5km mittainen yhteensuuntaan ja nousua reitillä on 250 metriä. Ylös päästessä vaihtoehtoja olisi palata samaa reittiä takaisin tai vaihtoehtoisesti kuten me teimme, palasimme pientä kiertotietä autotietä pitkin takaisin Imstin kylään.
Itse Rosengartenschlucht patikka on upea, reitin kulkiessa rotkon pohjalla jylhien kallionseinämien välissä. Keskellä virtaa kirkasvetinen joki, jota reitti myötäilee. Matkalla löytyy pieniä vesiputouksia, joen ylittäviä siltoja ja reitin kulkiessa välillä kallion kolojen läpi. Reitille kannattaa varustautua hyvillä kengillä, sillä ajoittain reitillä on märkää kalliota joka voi olla hyvinkin liukas. Näissä kohdissa kannattaa siis noudattaa varovaisuutta. Muutoin reitti on hyvin hoidettu ja helppokulkuinen, toki nousun määrä huomioiden.
Me oltiin täällä syyskuun puolenvälin jälkeen ja paikka oli erittäin rauhallinen. Meidän lisäksi näimme vain pari ihmistä, eli vaikka ilmat viilenevät niin offseason matkailussa on etunsa! Kannattaa ehdottomasti poiketa täällä alueella vieraillessa, hyvä päiväretkikohde yhdistettynä kauniiseen Imstin kylään.
Täältä matkamme jatkui eteenpäin kohti länttä ja siitä enemmän seuraavassa postauksessa.
Related posts:
- Olpererhütte, Itävalta – Riippusillan henkeäsalpaavat maisemat
- Tolmin Gorges – Upea kanjoni Sloveniassa
- Läntiset Dolomiitit – Alppikyliä ja unohtumattomia maisemia
- Lago di Braies & Itäiset dolomiitit – Dolomiittien kauneimmat maisemat
- Schäfler & Ebenalp patikointi Sveitsissä
- Yli 200 metrinen riippusilta – Passerelle Himalayenne du Drac
- Gorsabrua – Pohjois-Euroopan syvin kanjoni, Norja
- Reinebringen – Loputtomien portaiden nousu Lofooteilla
- Plitvicen kansallispuisto, Kroatia
- Upeiden maisemien Festvågtind -vaellus Lofooteilla