Bled järveltä lähdimme ajelemaan kohti Tolmin Gorgesia. Tolmin Gorges (Tolminska Korita) on kaunis kanjoni länsi-Sloveniassa lähellä Italian rajaa.
Matkaa Bled-järveltä Tolmin Gorgesiin oli noin 110km ja matka vie Juliaanisten alppien halki, joten aikaa tässä vierähti pysähdellen ja maisemia ihaillen. Tiesimme, että Sloveniassa on kaunis vuoristo, mutta jotenkin sen kauneus yllätti meidät kuitenkin. Ihan syystä ovat nimensä mukaisesti alppeja, vuoria toinen toisensa perään ja tiet olivat ihania mutkittelevia vuoristoteitä. Juliaanisista alpeista tuli fiilis, että tänne haluamme tulla uudestaan, sympaattisia vuoristokyliä ja upeita maisemia. Luonnollisesti Sloveniasta löytyy myös laskettelukeskuksia, joten talvella voisi tulla laskettelemaankin. Voi vaan kuvitella kuinka kaunista täällä on talvella, kun vuoret ovat lumen peitossa.
Saavuttuamme perille, jonkin verran ennen kanjonia oli isot parkkipaikat, mutta päätimme jatkaa vielä lähemmäs sisäänkäyntiä, koska Google maps näytti, että sieltä löytyy vielä parkkipaikka. Pääportin tuntumassa olikin pieni parkkipaikka joka maksoi 3€/h. Parkkipaikka oli todella pieni, eli jos on ruuhkaa ja varsinkin ruuhkaisimmalla sesongilla tänne ei välttämättä kannata kokeilla ellei ole ihan ensimmäisten joukossa aamulla. Me oltiin täällä elo-syyskuun vaihteessa, joten pahin turistikausi oli jo ohi. Meidän onneksi siellä ei ollut meidän lisäksi kuin muutama auto, joten ongelmaa ei ollut. Parkkipaikka löytyy täältä ja sen sai maksettua automaatilla kortilla. Aiemmin matkalla ollut isompi parkkipaikka oli käsittääksemme ilmainen ja sieltä kulkee shuttle busseja pääportille, ainakin sesonkiaikaan.
Kauniit kanjonin muodot ja turkoosi vesi
Reitti kanjoniin lähti aivan tuon parkkipaikan vierestä mihin jätimme automme ja siinä oli ystävällinen rouva myymässä lippuja. Liput maksoivat 6€ per aikuinen ja saimme häneltä myös vinkkejä paikkaan tutustumiseen sekä alueen kartan matkaan.
Reitti oli reilun parin kilometrin mittainen ja korkeuseroja on jonkin verran. Kommenttien mukaan jotkut kulkevat reitin läpi jopa tunnissa, mutta meillä meni pari kolme tuntia, sillä ihailimme ja kuvailimme ihan rauhassa, kiirehän meillä ei ollut minnekään. Paikka on todella kaunis, joten suosittelemme varaamaan ainakin sen parisen tuntia.
Heti reitin alkupuolella laskeudutaan alaspäin kohti kanjonin pohjaa. Itse reitti kulkee upeiden sammaleen peittämien kallionseinämien välissä, joiden keskellä virtaa turkoosi joki. Vesi on vuosien varrella muotoillut kallioita kauniisti.
Korkeuseroja on jonkin verran, mutta reitit ovat helppokulkuisia ja kulkea saa vain merkatulla reitillä, sillä tämä on luonnonsuojelualuetta. Reitin loputtua takaisin pääsisäänkäynnille palataan pientä autotietä pitkin kohti parkkipaikkaa. Paluumatkalla reitille osuu vielä Paholaisen silta, joka ylittää kanjonin noin kuudenkymmenen metrin korkeudessa. Tästä on upea näkymä kanjoniin ja korkeus tuntuu tässä jopa hieman kuumottavalta. Suositellaan ehdottomasti tätä paikkaa ja kannattaa kulkea koko reitti, eikä jättää mitään koukkausta tekemättä.
Slovenia säväytti todella ja se vaikuttaa olevan luontokohteista kiinnostuneelle, kuten meille, unelmakohde. Sloveniasta löytyy kaikkea vuoristosta upeisiin jokimaisemiin ja Tolmin Gorgeskin on vain pieni murunen Triglavin kansallispuistoa. Slovenia nousi ehdottomasti listalle johon palaamme vielä tutustumaan kunnolla uudelleen.
Sloveniasta suuntasimme kohti Italiaa, josta jatkamme seuraavassa postauksessa.
Related posts:
- Läntiset Dolomiitit – Alppikyliä ja unohtumattomia maisemia
- Lago di Braies & Itäiset dolomiitit – Dolomiittien kauneimmat maisemat
- Estany de Sant Maurici Kansallispuisto – Pyreneiden vuoristo, osa 3
- Plitvicen kansallispuisto, Kroatia
- Olpererhütte, Itävalta – Riippusillan henkeäsalpaavat maisemat
- Ajelua keski-Itävallassa & Rosengartenschlucht rotko (Rosengarten Gorge)
- Schäfler & Ebenalp patikointi Sveitsissä
- Yli 200 metrinen riippusilta – Passerelle Himalayenne du Drac
- Gorsabrua – Pohjois-Euroopan syvin kanjoni, Norja
- Majesteettinen Segla – Senjan suosituin nähtävyys