Tätä oltiin odotettu, pisin riippusilta millä ollaan koskaan käyty. Kyse on 220 metrin pituisesta riippusillasta, jonka alapuolella virtaa turkoosi joki kallion rinteiden reunustamana. Tämä löytyy Ranskasta ja paikka on Passerelle Himalayenne du Drac.
Ajelimme alueella ensin edestakaisin vain ihastellaksemme maisemia, sillä ne ovat todellakin upeat ja halusimme kierrellä eri kohtia maisemia ihaillen. Mutta sitten oli aika mennä itse riippusillalle.
Paikan päällä oli maksuton parkkipaikka tien varressa ja se löytyy tästä. Tästä on matkaa sillalle vain 1,5 kilometriä. Reitti parkkipaikalta kohti riippusiltaa on reipasta alamäkeä ja osassa matkaa hieman jyrkempääkin polkua jossa kannattaa varoa irtokiviä, mutta kuitenkin hyvin kuljettavissa perusliikkuvuudella ja ihan lenkkareilla, sandaalit jalassa ei välttämättä kannata tänne lähteä. Kannattaa myös ottaa eväät, koska näissä maisemissa haluat evästää ja nautiskella. Alamäki mennessä tietää tietenkin hikistä nousua paluumatkalla.
Saapuessa sillalle näkymä on huikea, turkoosi vesi ja suoraan vedestä nousevat jylhät kalliot sen ympärillä. Vaikka riippusilta onkin iso ja näyttääkin tukevalta sekä hyväkuntoiselta, niin kyllähän ne ensimmäiset askeleet sillalle hieman jännittivät. Onhan riippusilta reilu 200 metriä pitkä ja sen korkeus veden pinnasta noin 80 metriä. Kävellessä silta keinui kevyesti jalkojemme alla, katsellessamme alaspäin avautui upea näkymä joen turkoosin veden ylle ja vuoristo näkyi kauniisti ympärillämme.
Me nautiskeltiin täällä pitkän aikaa ja evästettiin rauhassa. Me oltiin täällä syyskuun loppupuolella, joten lomakaudet oli mennyt jo ajat sitten, joten saatiin olla täällä ihan rauhassa kahdestaan. Näimme vain muutaman ihmisen koko oleskelumme aikana.
Mikäli halua ja aikaa on pidemmällekin patikoinnille, niin tässä on myös pidempiä vaellusreittejä, jolle osuu myös toinen iso riippusilta. Kannattaa siis tutustua tarkemmin alueen tarjontaan.
Hämärän laskeutuessa lähdettiin tallustamaan kohti autoa ja etsimään seuraavaa majapaikkaa.
Related posts:
- Tolmin Gorges – Upea kanjoni Sloveniassa
- Läntiset Dolomiitit – Alppikyliä ja unohtumattomia maisemia
- Lago di Braies & Itäiset dolomiitit – Dolomiittien kauneimmat maisemat
- Olpererhütte, Itävalta – Riippusillan henkeäsalpaavat maisemat
- Ajelua keski-Itävallassa & Rosengartenschlucht rotko (Rosengarten Gorge)
- Schäfler & Ebenalp patikointi Sveitsissä
- Gorsabrua – Pohjois-Euroopan syvin kanjoni, Norja
- Majesteettinen Segla – Senjan suosituin nähtävyys
- Rovijoen putous – Norja
- Rivieralta kohti sisämaata ja paluumatkan alku