Itävalta ja Liechtenstein jätettiin taakse ja siirryimme Sveitsin puolelle. Seuraavana suunitelmassa oli odotettu Schäflerin huiputus! Schäfler on vuorenhuippu Sveitsin itälaidalla ja täältä oli luvassa jälleen kerran upeat vuorimaisemat.
Aamun valjetessa jouduimme hetken pohtimaan onko meidän mahdollista lähteä meidän varusteilla sinne, sillä sinne oli satanut juuri kunnon ensilumet, jota oli ilmeisesti tullut suht paljon. Emme kuitenkaan löytäneet mistään tarkkaa tietoa lumen ja polkujen kunnosta ja hetken miettimisen jälkeen tulimme tulokseen, että tottakai me lähdetään ja tarvittaessa sitten käännytään takaisin päin.
Eli eikun reppujen pakkaus, lämpimät vaatteet matkaan ja auton nokka kohti Schäfleriä. Vaellusreitti Schäflerin huiputukseen lähtee Wasserauenista. Parkkitilaa täällä on hyvin, mutta parkkipaikat on pitkin tienvartta, eli jos hyvä tuuri käy niin voit saada auton hyvinkin lähelle lähtöpaikkaa tai sitten auton voi joutua jättämään jonkin verran kauemmas. Me saatiin auto n. 1,5 kilometrin päähän lähtöpaikasta ja tästä kulki hyvät polut niittyjen halki upeissa maisemissa lähtöpaikalle. Tänne kulkee myös juna ja asema on ihan lähtöpisteen läheisyydessä, eli julkisilla pääsee myös, mutta niistä emme osaa sanoa sen tarkemmin.
Gondolilla Ebenalpin huipulle
Halutessaan reitin voi patikoida kokonaisuudessaan, mutta vaihtoehtona on myös hyödyntää gondolihissiä joka lähtee laakson pohjalta Wasserauenista ja vie Ebenalpin huipulle 1640 m korkeuteen. Me haluttiin mennä tällä kertaa ensin gondolilla ylös Ebenalpin huipulle ja jatkaa siitä patikoiden matkaa. Gondoli ei vie Schäflerin huipulle asti vaan jalat pitää ottaa alle Ebenalpin asemalla ja patikoida loppumatka ylös. Jo Ebenalpin asemalta avautuu upeat maisemat yli kapean laakson vastapuolella kohoaville jylhille vuorille. Eli jos patikointi ei tällä kertaa maistu, niin Ebenalpin huippu on helppo ja suositeltava vierailukohde. Gondolin hinta Wasserauen-Ebenalp oli 23 €/ hlö per suunta. Me otettiin liput vain ylös, koska tarkoitus oli patikoida siitä Schäflerinin huipulle ja sitten koko matka alas. Suositellaan ehdottomasti patikoimaan Ebenalpin huipulta joko alas tai ylös huipulle, koska matkalla on niin paljon nähtävää ja upeita maisemia.
Patikointi Ebenalpilta Schäflerille
Saapuessamme Ebenalpin huipulle siellä oli hieman lunta, mutta vain paikoittain, joten vaikutti siltä, että lumen kanssa tuskin tulee olemaan ongelmaa. Tästä lähdimme patikoimaan kohti Schäfleriä, matkaa on tästä 2,6 kilometriä ja nousua 285 m, eli Schäflerin huippu on 1925 m korkeudessa.
Matkaan pitäisi mennä noin tunti, mutta me pysähdyttiin koko ajan kuvailemaan ja ihastelemaan aivan älyttömän upeita maisemia. Emme osaa yhtään sanoa kauanko meillä meni matkaan, mutta veikkaus että jotain 1,5-2 tunnin väliin😅 Hieman alle puolenvälin lunta alkoi tulemaan vastaan ja pääsimme ihan lumienkelit tekemään, olihan se huikeaa, ensilumet tälle vuodelle ja näissä maisemissa! Lunta oli koko matkalla korkeintaan ehkä 20 cm ja polku joko tallaantunut tai kuiva, eli ei vaikuttanut kulkemiseen mitenkään.
Koko matkan polku oli selkeä ja hyvä kuntoinen, joten jokainen peruskuntoinen varmasti pystyy tämän kulkemaan.
Schärlerin huippu
Ylhäällä Schäflerillä oli vuoristomaja, josta voi ostaa ruokaa ja juomaa tai majoittua, mutta meillä oli hyvät omat eväät mukana niinkuin lähes aina patikoidessa, joten me ei tällä kertaa otettu täältä mitään. Vuoristomajalta vielä hieman eteen ja ylöspäin, niin saavutaan Schäflerinin huipulle. Täältä on älyttömät maisemat, jylhät piikkimäiset vuoret suoraan edessä, maagista!
Tästä pääsisi kulkemaan vielä eteenpäin kapean kapeaa polkua vuoren harjamalla, mutta näillä varusteilla, lumen, jään ja mutavellin sekoituksessa emme lähteneet enää eteenpäin. Liukastumisen riski tällä kelillä olisi turhan suuri ja pudotukset polun reunalla ovat jyrkät.
Paluumatka ala-asemalle
Ihasteltiin ja kuvailtiin pitkä tovi, kunnes alkoi tulemaankin jo kylmä, joten lähdettiin suuntaamaan alaspäin samaa reittiä kohti Ebenalpin asemaa, johon olimme gondolin kyydissä tulleet.
Ebenalpin aseman vierestä lähtee polkuja alas Wasseraueniin ja reittivaihtoehtoja on muutamia. Tästä korkeuseroa lähtöpisteeseen on 737 metriä ja kilometrejä tulee n. 3,7 km (riippuen reittivalinnasta). Tämä reitti luokitellaan haastavaksi, mutta kunnoltaan reitti on hyvä, eikä hankalia kohtia reitillä ole, mutta sen verran korkeuseroa on, että luokitus on varmasti relevantti mikäli aikoo koko matkan patikoida alhaalta ylös.
Valitsemamme reitin ehkä paras osuus oli reitin kulkiessa jylhää vuoren rinnettä lasketellen ja välillä poiketen muutamissa kohdissa luolaan, vuoren sisälle. Yhdessä kohtaa hieman pidemmän matkan luolassa kulkeva polku oli kevyesti valaistu, luola on reilun kokoinen ja oikein hieno. Matkalla on myös pieni kappeli sekä vuorenseinämälle rakennettu upea vuoristomaja.
Tämä alkumatka on ehdottomasti reitin vaikuttavin osuus, mutta muutenkin reitti on hieno, sen kulkiessa halki kumpuilevien niittyjen sekä lopulta metsän halki. Metsäkin olisi saattanut olla ihan kiva, mutta me oltiin viivytelty lähtöä ylhäällä sen verran, että pimeys kävi päälle loppumatkasta. Käytännössä loppumatka tultiin pilkkopimeässä metsässä, joka tuntui lähes loputtomalta, koska vaisto sanoi, että ollaan jo laakson pohjalla, mutta aina polku vaan jatkui ja jatkui. Lopulta kuitenkin päästiin autolle ihan turvallisesti ja kaikki hyvin.
Reittikarttoja Ebenalpille ja Schäflerille voi katsoa täältä.
Me siis otimme gondolin Wasserauen-Ebenalp, siitä reittiä nro 3 ylös Schäflerille ja palaten reittiä nro 5. Patikan päätteeksi kilometrejä oli meillä kertynyt n. 15 km.
Vuorilla on ollut aivan ihanaa niinkuin aina ja haikeus on lähteä pois, mutta kelit alkoi sen verran jo viilenemään eikä me oltu varauduttu ihan näin viileisiin ilmoihin, joten oli meidän aika lähteä laskettelemaan seuraavaksi kohti etelää.
Related posts:
- Tolmin Gorges – Upea kanjoni Sloveniassa
- Läntiset Dolomiitit – Alppikyliä ja unohtumattomia maisemia
- Lago di Braies & Itäiset dolomiitit – Dolomiittien kauneimmat maisemat
- Olpererhütte, Itävalta – Riippusillan henkeäsalpaavat maisemat
- Ajelua keski-Itävallassa & Rosengartenschlucht rotko (Rosengarten Gorge)
- Yli 200 metrinen riippusilta – Passerelle Himalayenne du Drac
- Reinebringen – Loputtomien portaiden nousu Lofooteilla
- Plitvicen kansallispuisto, Kroatia
- Foroglio & Landwasserin rautatiesilta – Satumaisia maisemia Sveitsissä
- Upeiden maisemien Festvågtind -vaellus Lofooteilla