Search
Close this search box.
Search
Close this search box.

Tromssan nähtävyydet

Olimme olleet yötä Blåvatnetin parkkipaikalla, jonne meidän oli tarkoitus patikoida, mutta ilma oli todella huono, vettä satoi kaatamalla ja tuuli oli kova, joten päätimme jättää tämän patikan sitten tällä kertaa väliin.
Tämän päätöksen jälkeen pitikin keksiä päivälle uusi suunnitelma. Hetken pohdimme, että mitäs tehtäisiin, kun ulos meno ei houkutellut. Lopulta päädyimme lähtemään kohti Tromssan kaupunkia. 

Blåvatnetiltä Tromssaan järkevin reitti kulki ensin Svensbyyn ja siitä lautalla Breivikeidetiin, josta pääsikin sitten ajamaan Tromssaan suoraan. Lauttareitillä ajomatkaa kertyi noin 75 kilometriä, mutta jos emme olisi menneet lautalla, niin ajomatka olisi ollut noin 230 km. Eli lautta oli oikein hyvä valinta. Lauttamatka kesti noin 20 min ja maksoi muutaman euron per henkilö.

Tromssaan saavuttaessa mentiin ensimmäisenä hotelliin, olimme bookanneet hotellin ihan keskustasta hyvältä sijainnilta. Hotelli oli Enter City Hotel.
Huone oli tilava ja siinä oli myös keittiö, mutta maisema ikkunasta oli todella karulle sisäpihalle, ihan kuin olisi vanhaan neuvostoliittoon tullut😅 Mutta tätä maisemaa lukuunottamatta muutoin hotelli oli oikein hyvä.

Tromssa on Norjan pohjoisin sekä 8. suurin kaupunki ja se on yllättävän suuri huomioiden kuinka pohjoisessa olemme. Se on myös Pohjoismaiden suurin napapiirin pohjoispuolella oleva kaupunki. 

Tromssan nähtävyydet;

Tromssan keskusta

Tromssan keskusta on kauniita ja värikkäitä, vanhoja puutaloja ja ihana kalastajakylän tunnelma vaikka kaupunki onkin. Keskustassa on mukava kävelykatu jonka varrella on paljon pieniä kahviloita, kauppoja ja putiikkejä. Myös sataman alue on kaunis ja paljon vanhoja rakennuksia sekä mielenkiintoisia museoita, kuten Polarmuseet.

Jäämerenkatedraali 

Jäämerenkatedraali (virallisesti Tromsdalenin kirkko) on Tromssan yksi kuuluisimmista nähtävyyksistä. Modernin näköinen kirkko sijaitsee hieman syrjässä ja keskustasta katsottuna se onkin ns. väärällä puolella siltaa, eli mantereen puolella. Kirkko on hyvin erilainen ja näyttävä. Täältä on myös kivat näkymät kaupunkiin.

Storsteinen

Fjellheisen köysirata / Patikka Storsteinenin huipulle. Storsteinen on 421 metriä korkea vuori ja täältä avautuu näkymät kaupungin ylle. Täällä on myös ravintola sekä näköalaterassi köysiradan yhteydessä. Me skipattiin tämä sateisen ja sumuisen sään takia, mutta varmasti hieno paikka paremmalla kelillä.

Satama-alue oli meidän suosikki aluetta Tromssassa. Kauniita rakennuksia, meri, vuoret ja kalastajaveneet. Todella kiva paikka kuljeskella ja hämmästellä kaupungin menoa. Varsinkin sateen jälkeen paikka oli tunnelmallinen, sellaista pohjoisen kalastajakaupungin tunnelmaa. Jos olisi hyvä sää, niin rannan tuntumasta löytyi mukavan oloisia ravintoloita, joissa oli isot terassit. Näillä olisi varmasti mukava istuskella auringonpaisteessa.

Kahvilasuosituksena täytyy nostaa esiin Svermeri Kafé og Redesign. Tämä oli jotenkin todella tunnelmallinen kahvila. Ulkoa vanha puinen rakennus ja sisällä sama tunnelma jatkui. Kannattaa ehdottomasti pistäytyä kahvikupposelle.

Tromssassa vietettiin kokonaisuudessaan pari yötä ja täältä matkaa jatkettiin kohti Senjan saarta.

Tutustu Tromssan ja lähiseudun aktiviteetteihin, kuten opastettuihin kaupunkikierroksiin Get Your Guiden kautta.

*Sivustolla on affiliate-linkkejä, eli jos teet ostoksen niiden kautta, saamme pienen palkkion, mutta sinulle se ei maksa yhtään enempää. Kiitos, että tuet toimintaamme!

Tutki kohteita kartalta

Löydä kiinnostavia paikkoja klikkaamalla kartan täppejä ja lue niistä lisää blogi postauksistamme.
matkablogi_roadtrip-eurooppaan_autolla-eurooppaan_matkakertomus_vaellusreitit

Tervetuloa!

Tervetuloa Finnish Passports -matkablogiin! Olemme seikkailunhaluinen pariskunta, joka rakastaa road trippejä, luontoa ja uusien kaupunkien tutkimista. Haluamme inspiroida sinua tuleville matkoillesi tarjoamalla vinkkejä ja ideoita, joiden avulla luot unohtumattomia muistoja. Lähdetään yhdessä tutkimaan maailmaa!

INSTAGRAM

TIKTOK

Seuraa Blogiamme

Tilaa ilmoitus uudesta sisällöstä sähköpostiisi!

Tilaamalla ilmoitukset liityt sähköpostilistalle. Voit poistua listalta koska tahansa viestissä olevan linkin kautta. 

Tähän mainoksia

matkablogi_roadtrip-eurooppaan_autolla-eurooppaan_matkakertomus_vaellusreitit

Tervetuloa!

Tervetuloa Finnish Passports -matkablogiin! Olemme seikkailunhaluinen pariskunta, joka rakastaa road trippejä, luontoa ja uusien kaupunkien tutkimista. Haluamme inspiroida sinua tuleville matkoillesi tarjoamalla vinkkejä ja ideoita, joiden avulla luot unohtumattomia muistoja. Lähdetään yhdessä tutkimaan maailmaa!

INSTAGRAM

TIKTOK

Uusimmat postaukset

Tutki kohteita kartalta

Löydä kiinnostavia paikkoja klikkaamalla kartan täppejä ja lue niistä lisää blogi postauksistamme.