Herättyämme Altasta ja hotellin aamupalan nautittuamme kävimme tutustumassa Altaan fillareilla. Kiertelimme katuja, kävimme katsomassa Altan kuuluisaa modernia kirkkoa, Revontulten Katedraalia, sekä käytiin merenrannassa katselemassa maisemia. Tämä oli mukava aloitus päivälle ennen autoon hyppäämistä.
Altasta lähdettiin rauhakseltaan ajelemaan eteenpäin ja seuraavat kohteet meidän mielessä oli Gorsabrua ja Lyngenin alpit. Tämä oli siis suunta, mutta tälle päivää ei varsinaista aktiviteettiä oltu suunniteltu, joten matkaa saatiin tehdä ihan rauhassa ja pysähdellä sen verran kun tuntui sopivalta.
Maisemat alkoivat pikkuhiljaa muuttumaan paljon jylhemmiksi ja tunturit alkoivat muuttumaan vuoriksi. Maisemat Norjan vuoristossa on kyllä sellaiset, että käytännössä joka mutkan takana voisi olla pysähtymässä ja ihastelemassa kauneutta. Tie kulkee käytännössä koko ajan rantaviivaa ja samalla huolehtii siitä, että maisemat eivät pääse loppumaan kesken.
Alkuillasta huomasimme ihanan levähdyspaikan joka oli suoraan meren rannalla ja vuorien ympäröimänä. Tässä oli myös siisti vessa, eli kaikki puitteet kunnossa, joten me päädyimme jäämään tähän yöksi. Tämä oli myös lähellä seuraavan päivän aktiviteettia Gorsabruan kanjonia.
Oltiin kerrankin hyvissä ajoin pystyttämässä leiriä ja nyt oli aikaa kunnolla nautiskella leiristä ja paikan kauneudesta. Laitettiin teltta pystyyn rannan tuntumaan, kokkailtiin ja nautiskeltiin rauhasta. Ilta oli todella kaunis ja valoisissa kesäöissä on todellista taikaa.
Related posts:
- Nordkapp – Manner-Euroopan pohjoisin piste
- Gorsabrua – Pohjois-Euroopan syvin kanjoni, Norja
- Steindalsbreen jäätikkö – Lyngenin alpit
- Tromssan nähtävyydet
- Tromssasta kohti kaunista Senjan saarta
- Majesteettinen Segla – Senjan suosituin nähtävyys
- Suuntana Lofootit – Lofoottien parhaat palat
- Offersøykammen – Vaellusreitti Lofooteilla
- Reinebringen – Loputtomien portaiden nousu Lofooteilla
- Rovijoen putous – Norja