Arizona on täynnä luonnonihmeitä ja yksi erikoisuus on Winslow ja Flagstaff kaupunkien välissä, Route 66 varrella sijaitseva Arizonan suuri meteorikraateri (Meteor Crater Natural Landmark). Tämä kraateri on syntynyt noin 50 000 vuotta sitten meteoriitin törmätessä maahan.
Kraateri sijaitsee yksityisomisteisella maalla, jonne kyseinen perhe on perustanut tutkimus- ja vierailukeskuksen. Kraateria on tutkittu 1900-luvun alusta lähtien ja vasta 1960-luvulla pystyttiin todistamaan todeksi, että kraateri syntyi meteoriitin törmäyksestä.
Kraateri on halkaisijaltaan noin 1,2 km ja parhaimmillaan 170 metriä syvä, jonka perusteella on arvioitu, että maahan iskenyt meteoriitti oli noin 40-45 metriä halkaisijaltaan.
Vierailukeskuksessa sijaitsee museo, jossa on paljon tietoa meteoriitista ja sen tutkimuksista sekä muuten yleistietoa avaruuteen liittyen ja löytyyhän sieltä myös suurin kraaterista löydetty meteoriitin palanen. Museo oli kyllä kaikin puolin mielenkiintoinen ja viihdyttävä.
Vierailukeskuksesta on komeat näkymät itse kraateriin, jonka lisäksi kraaterin reunalle pääsee myös kävelemään. Ainakin meidän vierailun aikana ulkona tuuli todella kovaa ja sen myötä oli myös kylmä, joten kannattaa ottaa lämmintä vaatetta varmuuden vuoksi.
Nähtävyydellä voi kiertää omatoimisesti, mutta myös opastettuja kierroksia on tarjolla. Me kierreltiin kraaterin reunan näköalatasanteilla maisemia ihastelemassa ja museossa ihan omatoimisesti, mutta mikäli aihe kiinnostaa enemmänkin, niin opastetut kierrokset ovat varmasti mielenkiintoisia. Perusliput tähän kohteeseen oli $18 per aikuinen.
Luonnollisesti täältä löytyy myös matkamuistomyymälä ja kyllähän mekin ostettiin muistoksi oma palanen meteoriittia.
Related posts:
- Route 66 Road trip – Osa 9: Arizona & Utah (Osa 1)
- Route 66 Road trip – Osa 10: Arizona, USA (osa 2)
- Petrified Forest Kansallispuisto – Arizona, USA
- Canyon de Chelly – Arizona, USA
- Monument Valley – Arizona/Utah, USA
- Horseshoe Bend – Arizona, USA
- Antelope Canyon – Arizona, USA
- Grand Canyon – Arizona, USA
- Hooverin pato – Nevada/Arizona, USA
- Yosemite National Park – Kalifornia, USA