Etelää kohti lähtiessämme päätimme poiketa katsomaan Landwasserin rautatiesiltaa, josta olimme nähneet upeita kuvia. Tämä on jylhä, 65 metrin korkeudessa kulkeva kivisilta, johon junat saapuvat tunnelista kallion uumenista. Me vierailimme sillan alla joen varressa, josta silta näyttää todella vaikuttavalta sekä tunnelinpuoleisella rinteellä, mutta missasimme ehkä kaikista parhaan spotin katsella tunnelista Landwasserin rautatiesillalle saapuvia junia, joka olisi oletettavasti tämä näköalatasanne. Maisema on todella hieno ja ehdottomasti suositeltava pysähdyskohde varsinkin jos ajelee tästä ohi, mutta voimme suositella myös pienen koukkauksen tekemistä tätä varten. Mutta sitten itse varsinaiseen postauksen kohteeseen.
Foroglion satumaista tunnelmaa
Tiesitkö, että Sveitsissä on pieni satumainen ja tunnelmallinen kylä, jossa aika tuntuu kuin pysähtyneen? Me törmättiin tähän kuvan kauniiseen kylään somessa ja pakkohan se oli päästä näkemään. Foroglio sijaitsee Bavonan laaksossa, etelä-Sveitsissä lähellä italian rajaa ja tämä osuikin meidän reitille sopivasti, sillä oltiin tulossa itä-Sveitsistä ja olimme suuntaamassa kohti Nizzan seutua Italian halki ajaen.
Forogliota kohti ajaessa huomaa tulleensa maalle, kylät ja talot vähenevät ja seutu muuttuu enemmän maalaismaisemmaksi. Tie kohti kylää kulkee laakson pohjalla vuorien ympäröimänä. Hieman ennen Foroglion kylää on kiva spotti joen rannassa, kristallin kirkas vesi, pieni kivisilta ja upeat vuorimaisemat.
Foroglion kylällä on hyvä parkkipaikka, jossa oli jopa siistit vessat. Tien toisella puolella on itse kylä, joka on juuri niin kuin kuvissa. Kaikki talot ovat samanlaisia satumaisia kivitaloja, kylä oli täysin vuorien ympäröimä sekä kylän laidalla oli iso vesiputous, joka näkyy upeasti kylään. Talojen väleissä pääsee kuljeskelemaan pitkin pieniä kivipolkuja ja asukkaat olivat laittaneet ihanasti kukkasia sinne tänne. Paikka taitaa kuitenkin olla sesonkikaudella suht turistikohde, mutta meidän vierailun aikana täällä ei ollut kuin pari ihmistä meidän lisäksi. Sesonkiaikaan uskoisimme että muitakin on, tämä pääteltynä ihan parkkipaikan koosta sekä sen vessoista. Talot kylässä ovat ihan asuinkäytössä ja kylästä löytyy myös yksi ravintola.
Rakennustyyli on tämän laakson erikoisuus ja muutkin talot jo ennen Forogliota olivat vastaavanlaisia sekä Forogliosta eteenpäin jatkaessa tulee vielä vastaavankaltainen kylä, jossa olisi ollut hieno silta joen rannassa, mutta tätä kylää emme päässeet katselemaan sen tarkemmin, sillä siellä oli isot elokuvan/tv-sarjan kuvaukset meneillään, joten tästä pääsimme ajamaan vain ohi. Tie jatkuu vielä pienen matkan kunnes se päättyy vielä yhteen kylään ja gondolihissille, jonka yläpäässä on pari pientä hotellia, tekojärvi ja sieltä lähtee patikkareittejä. Laaksossa oli useita isoja varoituskylttejä jotka varoittivat tulvista, nämä liittyivät ilmeisesti ylhäällä olevan tekojärven patoon, eli jos se murtuu, niin kannattaa kiirehtiä pois.
Kohti Italiaa
Foroglio oli viimeinen kohteemme Sveitsissä, joten oli aika sanoa Sveitsille heipat ja jatkaa kohti lämpimämpää säätä! Vielä ennen Italian rajaa ajoimme Locarnon kaupungin läpi joka sijaitsee Lago di Maggioren rannalla, tämä näytti todella viihtyisältä kaupungilta ja aistittavissa oli heti etelän tunnelmaa, hyvin erilainen kun Sveitsissä olemme tottuneet lähinnä Alppeihin ja alppikyliin.
Seuraava yö oltiin hyvinkin paikallismaisessa pienessä perhehotellissa Italian Pollinon kylässä. Majoitus oli Albergo Canetta, hinta oli 61€ yöltä ja se oli ihan ok näin yhdelle yölle, mutta henkilökunta oli ihan todella ystävällistä. Tänne kun ajeltiin yöllä, niin meinattiin ajaa kolari villisian kanssa, ei onneksi törmätty, mutta hieman yllätti! Eli varo näillä seuduilla villisikoja😅
Related posts:
- Läntiset Dolomiitit – Alppikyliä ja unohtumattomia maisemia
- Suuntana Lofootit – Lofoottien parhaat palat
- Montserrat – Upea päiväretkikohde Barcelonasta
- Kuvankaunis Bled-järvi, Slovenia
- Lago di Braies & Itäiset dolomiitit – Dolomiittien kauneimmat maisemat
- Rørvikstranda & Lofoottien Venetsia – Henningsvaer
- Parhaita kyliä Lofooteilla
- Rondan & Cordoban nähtävyydet – Andalusia, Espanja
- Liechtenstein – Pienen pieni ruhtinaskunta
- Valaiden bongaus Lofooteilla & matka kohti Senjaa