Saanatunturi on yksi Suomen tunnetuimmista tuntureista ja sitä pidetään yleisesti myös Suomen kauneimpana Tunturina. Näihin vaikuttavia tekijöitä on varmasti sen tunnistettava lättäpäinen ulkomuoto, suurin korkeusero lähiympäristöönsä sekä helppo saavutettavuus suositun matkailureitin varressa Norjaan suunnatessa. Onhan Saanatunturi myös yksi Suomeni korkeimpia huippuja 1029 metrin korkeudella.
Saanatunturi sijaitsee tosiaan Suomen käsivarressa Kilpisjärvellä, aivan kolmen valtion rajan tuntumassa (Suomi-Ruotsi-Norja). Saanan huipulta voikin ihastella yhtäaikaisesti kaikkia kolmea valtiota.
Me ollaan aikaisemmilla reissuilla ajettu pariin kertaan Saanan ohi, mutta skipattu huiputus huonoon sään takia. Mutta nyt keli oli suosiollinen ja niinhän sitä sanotaan, että kolmas kerta toden sanoo, joten nyt oli aika kiristää vaelluskengän nauhat ja käydä kokemassa millaiset maisemat Saanatunturi tarjoaa.
Saanatunturi
Pituus: noin 8,2 km menopaluu
Nousua: 556 metriä
Huipun korkeus: 1029 metriä
Lähtöpiste ja parkkipaikka: Käsivarrentie 14850, Kilpisjärvi
Vaikeusaste: Keskivaikea
Kesto: noin 3,5-4 tuntia
Saanatunturi vaellusreitin lähtöpiste ja parkkipaikka
Saanan huiputukselle lähdetään Mallan luonnonpuiston parkkipaikalta, joka sijaitsee 6,5 kilometriä Kilpishallilta eteenpäin Norjan rajan suuntaan. Kilpishalli on suosittu pysähdyspaikka ennen rajaa ja sieltä löytyy palveluina mm. ruokakauppa, huoltoasema sekä ravintola.
Mallan luonnonpuiston parkkipaikka on hyvin tilava ja tilaa löytyi erinomaisesti heinäkuun puolivälissäkin, joskin me saavuttiin paikalle vasta myöhemmin illalla, sillä olimme lähdössä yöttömän yön vaellukselle ihastelemaan läpiyön paistavaa aurinkoa upeissa tunturimaisemissa.
Kannattaa huomioida, että parkkialueella ei ole vessoja eikä roskiksia, eikä siis muitakaan palveluita.
Reitin alussa löytyy vielä infotaulu reittikarttoineen, josta voi vielä tarkastaa reitin kulkua, mutta reitti huipulle on suhteellisen selkeä eikä eksymisen vaaraa sen kummemmin ole.
Reitille kannattaa lähteä kunnollisissa vaelluskengissä, joskin lenkkareilla reitillä kyllä myös pärjää. Tukeva kenkä on kuitenkin ylös ja alaspäin pidempää matkaa mentäessä huomattavasti mukavampi.
Alkumatka läpi tunturikoivikon
Reitillä ei ole vaativampia nousuja, laskuja tai tasaisempia kohtiakaan, vaan reitti on kokonaisuudessaan melko tasaista nousua, joka johdattaa loivasti ylöspäin koko matkan ajan.
Reitin alkuosa kulkee todella hyväkuntoista polkua tuntureille tyypillisen matalakasvuisen puuston lomassa ja raikkaat tunturipurot solisevat ajoittain polun vierellä. Maisema heti reitin alussa on samaan aikaan vaikuttava ja hyvin houkutteleva; polku alkaa ja katoaa tunturikoivujen sekaan ja itse Saanatunturi hallitsee maisemaa koivikon takana. Saanan rinteeltä erottaa hyvin polun, jota pitkin ollaan tovin päästä kulkemassa kohti huippua.
Hieman reilun kilometrin jälkeen eteen tulee lyhyet portaat, jotka johdattaa reitin ensimmäiselle ja ainoalle taukopaikalle, Saanan kodalle. Kota on todella siisti ja lienee suhteellisen uusi, myös puuvaja sekä huussit löytyy taukopaikalta. Tämä vaikutti oikein mukavalta paikalta pitää evästaukoa ja ihastella samalla ympäröiviä tunturimaisemia, mutta me oltiin syöty mahat täyteen juuri ennen lähtöä, joten me ei tässä kohtaa vielä taukoa jääty pitelemään.
Kota sijaitsee juuri puurajalla, eli tässä kohtaa puusto loppuu ja tästä eteenpäin maisemat alkavat avautumaan entistä paremmin.
Tästä on helppo lähteä suunnistamaan reittiä eteenpäin, sillä reitti näkyy erinomaisesti ja mutkittelee pitkin Saanan rinnettä kohti huippua. Kodalta polku jatkuu vastaavanlaisena kuin tähänkin asti, hyväkuntoisena ja tasaisena.
Maisemat avartuvat puurajan jälkeen
Reitin puolivälin tuntumassa maisemat alkavat avartumaan jo mukavasti ja ympäröiviä tunturi- ja järvimaisemia saakin ihastella ylöspäin kavutessa. Kilpisjärvi, Mallan luonnonpuisto sekä ympäröivät tunturit sekä vuoret niin Suomen, kuin Ruotsin ja Norjankin puolella ovat kertakaikkiaan upeaa katsottavaa ja motivoivat jatkamaan eteenpäin.
Tulosuuntaan katsellessa taaksejäänyt polku mutkittelee mukavan näköisesti rinnettä pitkin kertoen, että matka on edennyt suhteellisen huomaamattakin.
Uusi kiviportaikko
Reitillä noin puolen välin tienoilla vastaan tulee toinen portaikko, joka on kotaa edeltävää portaikkoa jonkin verran pidempi.
Mikäli olet kuullut tarinaa Saanan kuuluisista portaista, niin näitä sillä ei kuitenkaan tarkoiteta, vaan vanhat, noin 2 kilometrin mittaiset portaat on nykyään purettu ja reitti on linjattu uudelleen jolla pyritään säästämään luonnon kulumista.
Saana on hyvin suosittu kohde ja huipulla vieraileekin vuosittain noin 30 000 vaeltajaa. Reitin ohjeistuksessa kehotetaankin pysymään merkatulla reitillä, juurikin luonnon kulumista ehkäisten.
Uuden kiviportaikon jälkeen reitti muuttuu hieman karummaksi. Kun portaiden alaosaan asti polku oli lähes hiekkatietä, niin portaikon jälkeen reitti kulkee kivikkoisempaa kalliomaastoa. Reitti on kuitenkin helppokulkuinen myös tästä eteenpäin, mutta vain hieman erityyppinen. Luvassa ei ole siis siis mitään Noitatunturimaista kiviröykkiötä, vaan ihan kelpo reitti kuljettavaksi. Pyhä-Luoston Noitatunturin valloituksesta voit lukea tarkemmin sen omasta postauksesta.
Reitti on merkattu oranssiksi maalatuilla puukapuloilla, joita on matkalla tasaisesti ja lisäksi reitin erottaa hyvin myös kallion kulumasta, joten huolta oikeasta suunnasta ei ole.
Huipulla tuulee
Huippua kohden kulkiessa ensimmäisiä viitteitä huipun lähestymisestä antaa Saanatunturin huipun vieressä sijaitseva antenni, joka osuu silmiin jo hieman kauempaa.
Uskoisin, että jokainen ainakin muutamalle huipulle kiivennyt tietää tunteen “huippu on varmasti tuon kumpareen takana”. Tätä samaa Saanakin tarjoilee muutamaan kertaan, mutta onneksi se huippu sieltä aina lopulta tulee ja osaltaan tämä vain nostattaa huipun saavuttamisen fiilistä.
Kuten yleensä, huipulla tuulee melkolailla ja melko viileästi, joten kannattaa varautua siihen hyvällä varustuksella, jotta huipulla voi nautiskella maisemista eikä kylmyys aja ennen aikojaan pois.
Ja ollaanhan Lapissa, niin toki myös hyttysiä oli paikalla ja paljon, ainakin näin heinäkuun puolivälissä. Oikeastaan niitä oli koko matkan ajan eikä eroa juurikaan ollut lähtöpisteen ja huipun välillä.
Huipulta löytyy postilaatikko vieraskirjoineen, johon tietenkin puumerkki on aina raapustettava.
Me nautiskeltiin huipulla jonkin aikaa upeasta keskiyön auringosta, joka paistoi Norjan vuoriston takaa ja värjäsi maisemat upean oranssiksi. Kertakaikkisen mahtava kokemus!
Maisemat ovat muutoinkin kerrassaan upeat, yhdellä silmäyksellä sai hämmästellä Suomen käsivarren erämaata sekä Ruotsin ja Norjan tuntureita ja vuoristoa.
Moni on kuuleman mukaan nähnyt poroja Saanan vaelluksella, meille ei poroja osunut matkalle, mutta paluumatkalla näimme ketun tunturin rinteellä, joka kiinnostuneena seurasi meidän alas kulkemista.
Saanatunturin vaellus on ehdottomasti kokemisen arvoinen ja tarjoaa ehdottomasti yhden Suomen kauneimpia maisemia. Ei siis mikään ihme, että Saanan vaellus on todella monella bucket listillä.
Saanatunturin vaellus sopii hyvin kaikenikäisille kävijöille, meidän lähtiessä reitille sieltä tuli pois mm. lapsiperheitä nuorine vaeltajineen. Reitti on kokonaisuudessaan helppo kulkea eikä haastavia kohtia matkalla ole. Luonnollisesti matka ja korkeusero vaativat kohtalaista peruskuntoa, mutta tauottamalla ja sopivalla vauhdilla se on hyvin kuljettavissa eri kuntotasoillakin.
