Search
Close this search box.
Search
Close this search box.

Ryten vaellus, Lofootit

ryten-vaellus-lofootit-parhaat-vaellusreitit-kvalvika-beach-vaellusreitti-norja

Saavuttiin alkuillasta Rytenin parkkipaikalle, joka on yksityinen parkki-/leirintäalue johon sai joko pysäköidä vaelluksen ajaksi tai halutessaan jäädä yöksi, hinta oli noin 10 €/ yö. Päiväparkin hintaa emme valitettavasti muista, mutta lienee samoissa haitareissa.

Me tultiin siis paikalle alkuillasta ja tarkoituksemme oli lähteä vielä illalla patikalle ja jäädä sitten yöksi tähän. Parkkialueella oli tiskausalue ulkona, josta sai täytettyä myös vesivarannot sekä yksi vessa, jota ei voi tosin ylistää, mutta kyllä tässä kuitenkin yön pärjäsi. Omistaja oli oikein mukavan oloinen ja täällä oli paljon porukkaa, alue oli lähes täynnä. Halutessaan täällä olisi voinut myös telttailla, mutta me oltiin tykästytty meidän auton petiin, joten nukuttiin autossa.

Pakattiin siis tavarat reppuun ja lähdettiin kohti patikkaa. Otettiin tottakai eväät mukaan, sekä lämmintä vaatetta, sillä vaikka keli olikin lähtiessä hyvä, niin sää voi tunnetusti vaihtua nopeastikin, joten hyvä on varautua.

ryten-vaellus-lofootit-parhaat-vaellusreitit-kvalvika-beach-vaellusreitti-norja
ryten-vaellus-lofootit-parhaat-vaellusreitit-kvalvika-beach-vaellusreitti-norja

Ryten vaelluksen pituus on noin 3,6 km suunta eli yhteensä 7,2 km ja nousua kertyy 543 metriä mikäli menee ainoastaan Rytenille. Samalla reitillä on mahdollisuus vierailla myös Kvalvika Beachilla, joka tuo reittiin hieman lisäpituutta sekä nousumetrejä.

Meidän tarkoituksemme oli aluksi nousta Rytenille, josta olisimme patikoineet Kvalvika Beachille, mutta ollessamme Rytenin huipulla vettä alkoi satamaan kunnolla ja tuuli todella kovaa, joten me jouduttiin lähtemään alas säätä karkuun ja Kvalvika Beach jäi näin ollen välistä, mutta seuraavalla kerralla sitten. 

Rytenin vaellusreitti on helppo, selkeä  ja hyväkuntoinen reitti. Reitti alkaa parkkialueen reunalta lammaslaitumien läpi kulkemalla, jonka jälkeen reitti alkaa nousemaan kohti huippua. Huippu ei tosin näy vielä pitkään aikaan ja tämä vaellus kuuluukin niihin, että aina saa arvailla, että tuon kumpareen takana se huippu varmaankin on. Ja useimmiten näitä arvauksia mahtuu reitille useampia😄️ 

ryten-vaellus-lofootit-parhaat-vaellusreitit-kvalvika-beach-vaellusreitti-norja
ryten-vaellus-lofootit-parhaat-vaellusreitit-kvalvika-beach-vaellusreitti-norja


Välillä reitti on polkua ja välillä pitkospuita, ajoittain kuljetaan myös tasaisella, eli matkalle mahtuu myös kevyempää patikointia eikä reitti ole kokonaisuudessaan pelkkää ylämäkeä. Arviolta noin puolessa välissä tai jonkin verran sen jälkeen reitillä on mahdollisuus suunnata Kvalvika Beachille, mutta me jatkettiin tosiaan suoraan eteenpäin kohti Rytenin huippua. Ylemmäs noustessa maisemat Kvalvika Beachille alkavat pikkuhiljaa avautumaan, upeat jylhät vuoret ja turkoosi meri, todella kaunista.

ryten-vaellus-lofootit-parhaat-vaellusreitit-kvalvika-beach-vaellusreitti-norja
ryten-vaellus-lofootit-parhaat-vaellusreitit-kvalvika-beach-vaellusreitti-norja

Ylhäällä, jonkin verran ennen huippua odottaa kuuluisa kuvauskivi, josta on kaunis näkymä Kvalvika Beachin suuntaan. Kivi on tasainen, jolla joku istuu ja joku roikkuu Instagramissa, olihan se meidänkin tässä käytävä. Tästä jatkettiin kuitenkin vielä hetken matkaa, ennen kuin saavuimme Rytenin huipulle. 

ryten-vaellus-lofootit-parhaat-vaellusreitit-kvalvika-beach-vaellusreitti-norja
ryten-vaellus-lofootit-parhaat-vaellusreitit-kvalvika-beach-vaellusreitti-norja

Jälleen kerran maisema on niin kaunis, loputon meri ja jopa hieman Skotlantimaiset kumpuilevat nurmimaisemat jylhine vuoren reunoineen (Ei olla siis Skotlannissa käyty, mutta kuvien luomat mielikuvat vastasivat tätä🙂).

Huiputuksen kohokohtia meille on pitää evästauko vuoren huipulla, näinpä nautiskeltiin eväistä rauhassa samalla maisemia ihaillen. Sitten keli alkoikin muuttumaan ja vettä rupesi tulemaan taivaalta. Ensin se ei haitannut ja aikamme silti fiilistelimme, sillä olihan meillä vaatetta mitä pukea, mutta lopulta kylmyys ja voimistuva sade vei voiton ja otettiin reipas tahti alas.

ryten-vaellus-lofootit-parhaat-vaellusreitit-kvalvika-beach-vaellusreitti-norja

Kvalvika Beach jäi siis tällä kertaa seuraavalle reissulle ja Rytenin maisemat olivat sellaiset, että mieluusti myös siellä voi käydä uudelleen.

*Sivustolla on affiliate-linkkejä, eli jos teet ostoksen niiden kautta, saamme pienen palkkion, mutta sinulle se ei maksa yhtään enempää. Kiitos, että tuet toimintaamme!

Tutki kohteita kartalta

Löydä kiinnostavia paikkoja klikkaamalla kartan täppejä ja lue niistä lisää blogi postauksistamme.
matkablogi_roadtrip-eurooppaan_autolla-eurooppaan_matkakertomus_vaellusreitit

Tervetuloa!

Tervetuloa Finnish Passports -matkablogiin! Olemme seikkailunhaluinen pariskunta, joka rakastaa road trippejä, luontoa ja uusien kaupunkien tutkimista. Haluamme inspiroida sinua tuleville matkoillesi tarjoamalla vinkkejä ja ideoita, joiden avulla luot unohtumattomia muistoja. Lähdetään yhdessä tutkimaan maailmaa!

INSTAGRAM

TIKTOK

Seuraa Blogiamme

Tilaa ilmoitus uudesta sisällöstä sähköpostiisi!

Tilaamalla ilmoitukset liityt sähköpostilistalle. Voit poistua listalta koska tahansa viestissä olevan linkin kautta. 

Tähän mainoksia

matkablogi_roadtrip-eurooppaan_autolla-eurooppaan_matkakertomus_vaellusreitit

Tervetuloa!

Tervetuloa Finnish Passports -matkablogiin! Olemme seikkailunhaluinen pariskunta, joka rakastaa road trippejä, luontoa ja uusien kaupunkien tutkimista. Haluamme inspiroida sinua tuleville matkoillesi tarjoamalla vinkkejä ja ideoita, joiden avulla luot unohtumattomia muistoja. Lähdetään yhdessä tutkimaan maailmaa!

INSTAGRAM

TIKTOK

Uusimmat postaukset

Tutki kohteita kartalta

Löydä kiinnostavia paikkoja klikkaamalla kartan täppejä ja lue niistä lisää blogi postauksistamme.