Search
Close this search box.
Search
Close this search box.

Måtinden vaellusreitti – Andøyan kauneimmat maisemat, Norja

måtinden-hike-vaellus-andoya-vesterålen-vesteralen-norja-norway-hoyvika-beach

Måtinden lienee yksi Andøyan saaren suosituimpia vaellusreittejä, mikä ei sinällään yllätä sillä maisemat ovat häkellyttävät. Måtinden toimii hyvänä vaihtoehtona myös suositulle Lofoottien Ryten/Kvalvika beach vaellukselle, tarjoten myös jylhät rantakalliot ja kauniin rannan ihailtavaksi ylhäältä käsin sekä poikettavaksi alas rannalle.

Måtinden sijaitsee siis Andøyan saarella, joka kuuluu Lofoottien pohjoispuolella sijaitsevaan Vesterålenin saaristoon. Andøyalle onkin helppo poiketa Lofoottien reissulla, sillä sinne ajaa noin 1,5 tunnissa Lofooteille johtavalta E10 tieltä.

Måtinden vaelluksen kaksi eri lähtöpistettä – Stave & Baugtua

Måtindenin vaellusreitille on kaksi lähtöpistettä, Baugtua ja Stave. Molemmista lähtöpisteistä reitti on samankaltainen ja pituudeltaankin samaa luokkaa, noin 7,6 km menopaluu. Molemmissa on alussa noin 500 metrin jyrkkä nousu, jonka jälkeen reitti on maltillisempaa nousua kumpuilevassa tunturiniitty maisemassa.

Me lähdettiin vaellukselle Stavesta, jota voidaan kyllä ehdottomasti suositella reitin lähtöpisteeksi. Täältä reitti kulkee lähes koko matkan rannan yläpuolella ja maisemat ovat upeat koko matkan mitalta. 

Staven lähtöpiste on tosin pieni ja parkkipaikkoja on ainoastaan muutamille autoille, mutta täällä olikin ainoastaan 2 muuta autoa kun lähdimme reitille, eli vaikuttaa olevan myös rauhallisempi. Samasta pisteestä lähtee reitti myös Høyvika rannalle, jonne tulee matkaa 1,9 kilometriä suuntaansa. Tämän voi yhdistää myös Måtindenin vaellukseen ja me koukkasimmekin rannan kautta paluumatkalla.

måtinden-hike-vaellus-andoya-vesterålen-vesteralen-norja-norway-hoyvika-beach
måtinden-hike-vaellus-andoya-vesterålen-vesteralen-norja-norway-hoyvika-beach

Stave – Måtinden
Reitin pituus:
7,6 kilometriä menopaluu. Høyvikan rannan kautta poiketen n. 10 kilometriä
Vaikeusaste: Vaikea (alkunousu sekä rannalle laskeva reitti, nostavat vaikeusasteen haastavaksi)
Lähtöpisteet: Stave / Baugtua
Huipun korkeus: 408 metriä
Maisemat: Jyrkät mereen laskevat kalliot, terävät kalliohuiput, rannat huipun ympärillä

Alkunousu ottaa luulot pois

Reitti Stavesta kohti Måtindeniä alkaa jyrkällä ja haastavalla noin 500 metrin mittaisella nousulla. Alkulämpö on siis taattu heti ensimetreistä lähtien, mutta vaiva palkitaan nousun jälkeen, kun ensimmäiset maisemat avautuvat mäen päällä ja matkanteko muuttuu helpommaksi.

Staven reitti lähtee Baugtuasta poiketen rannikolta ja rannikkomaisemia saakin ihailla heti alkunousun jälkeen koko matkan, toki jo alkunousu tarjoaa komeat maisemat Andøyan rannikolle, mutta niitä varten on parempi pysähtyä ja kääntyä tulosuuntaan.

Ylös päästyä jylhän rinteen alapuolella, jyrkänteiden välissä sijaitsee piilossa oleva Høyvikan ranta ja valkohiekkainen ranta näyttää upealta turkoosin meriveden lainehtiessa rannalle. Polun toisella puolella taas kumpuilee tunturiniityt, josta saa bongailla tiuhaan tahtiin lampaita laiduntamassa. Kun edeltävät lampaat jäävät selän taakse, niin seuraavien kellot alkavat jo kilkattaa vähän matkan päässä.

måtinden-hike-vaellus-andoya-vesterålen-vesteralen-norja-norway-hoyvika-beach
måtinden-hike-vaellus-andoya-vesterålen-vesteralen-norja-norway-hoyvika-beach
måtinden-hike-vaellus-andoya-vesterålen-vesteralen-norja-norway-hoyvika-beach

Valitse reitti viisaasti

Matka jatkuu lievää ylämäkeä ja ajoittain laskee pienten purojen uomaan tarjoten taas hieman lisänousua reitille. Reitti on ajoittain ja varsinkin alkupuolella melko selkeä, mutta jossain vaiheessa polkuja alkaa mennä useampia hieman eri reittejä ja vaikka mekin seurattiin reittiä ajoittain GPS:ltä, niin jossain kohtaa menimme hieman sivuun, kun reitti näytti kuitenkin selkeältä ja tämä tarjosi nousua taas hieman lisää. Tarkemmin reittiä seuraamalla varsinainen reitti olisi varmasti kulkenut hieman fiksumpaa reittiä. Perille toki löytää, mutta huolimaton reittivalinta voi tuoda hieman lisää matkaa sekä nousua.

Me käytetään reittien kartoittamiseen paljon AllTrails sovellusta, josta löytyy paljon reittejä eri puolilta maailmaa. Sieltä löytyy reittikuvaukset, kommentteja käyttäjiltä, gps-reitti, korkeuskäyrät jne. Kyseisestä sovelluksesta on sekä maksullinen, että maksuton versio.

måtinden-hike-vaellus-andoya-vesterålen-vesteralen-norja-norway-hoyvika-beach

Väsymys haihtuu huipun maisemissa

Loppunousu huipulle on taas hieman jyrkempi, mutta ei kuitenkaan mitään verrattuna alkunousuun. Mahdollinen loppunousun tuoma väsymys unohtuu kuitenkin välittömästi, kun huippu on saavutettu. Maisemat ovat suorastaa häkellyttävät! Huipun reunalta rinteet laskevat jyrkästi kohti merta ja piikikkäät kalliot meren syleilyssä tekee maisemasta upean. Lisäksi kauempana sijaitsevat Andøyan vuoret olivat kauniisti pilviverhon syleilyssä, ainoastaan huippujen pilkistävän pilvien yläpuolella.

Tilaa huipulla on reilusti, eli vaikka patikoijia olisi enemmänkin, niin rauhallinen paikka maisemien ihailuun löytyy taatusti. Eri puolilla huippua on hieman erilaisia maisemia, joten kannattaakin käydä kiertelemässä hieman, mutta muista olla varovainen, sillä tiputukset ovat jyrkkiä ja korkeita.
Me oltiin täällä keskiyön vaelluksella nauttimasta yöttömästä yöstä ja meidän lisäksi huipulla oli muutamia muita ihmisiä ja yksittäisiä vaeltajia tuli ajoittain vielä puolen yön jälkeenkin. 

måtinden-hike-vaellus-andoya-vesterålen-vesteralen-norja-norway-hoyvika-beach
måtinden-hike-vaellus-andoya-vesterålen-vesteralen-norja-norway-hoyvika-beach
måtinden-hike-vaellus-andoya-vesterålen-vesteralen-norja-norway-hoyvika-beach
måtinden-hike-vaellus-andoya-vesterålen-vesteralen-norja-norway-hoyvika-beach

Paluumatka kevyttä jolkottelua Høyvikan rannan kautta

Paluumatka onkin huomattavasti kevyempää, sillä pääosin saa lasketella alamäkeen ja matka sujuu melko joutuisasti. Me päätettiin kiertää vielä Høyvikan rannan kautta, jota oltiin ihasteltu sekä menomatkalla, että huipulta käsin. 

Tänne pääsee laskemalla puron uomaa, joka tuli menomatkalla vastaan ensimmäisenä, eli paluumatkalla se viimeisin. Tässä menee pieni polku, joka tosin on osittain melko mutainen sekä jyrkähkö. Rauhakseltaan kulkemalla tästä pääsi kuitenkin hyvin alas rannalle.

Rannalla meidät vastaanotti heti lammaslauma, joka jäi tuijottamaan tulijoita, mutta kovin kauaa me ei jaksettu niitä kiinnostaa ja he jatkoivat aktiviteettiään, eli rannalla loikoilua. Näkymät rannalla jatkoivat samaa upeaa sarjaa joka oli jatkunut koko reitin ajan – Hienojakoinen vaalea hiekka ja hennosti aaltoileva kristallinkirkas merivesi vuorien syleilyssä loi rannalle kauniin tunnelman.

Høyvikan rannallehan tosiaan on oma merkattu reitti Staven lähtöpisteeltä ja matkaa sieltä on noin 1,9 km per suunta, eli mikäli haluaa ihastella ainoastaan rantaa, niin tämä on erinomainen vaihtoehto.

Ranta on hyvin rauhallinen ja keskellä rantaa on yksi rakennus, lieneekö jonkun kesämökki? Muuta siellä ei lampaiden lisäksi näkynyt. Toki kello oli jo noin 2 yöllä, joka selittää että muita vierailijoita ei näkynyt. 

måtinden-hike-vaellus-andoya-vesterålen-vesteralen-norja-norway-hoyvika-beach
måtinden-hike-vaellus-andoya-vesterålen-vesteralen-norja-norway-hoyvika-beach
måtinden-hike-vaellus-andoya-vesterålen-vesteralen-norja-norway-hoyvika-beach
måtinden-hike-vaellus-andoya-vesterålen-vesteralen-norja-norway-hoyvika-beach

Vielä viimeinen nousu ja varoitus kaiut rinteiden välissä

Me käveltiin rannan loppuosaa kohti autoa ja ajateltiin, että tämä on mukavan palauttava reitti, ettei mäkiä olisi enää tarjolla ja reitti kulkisi rantakallioita pitkin niemen kärki kiertäen.
No olisi pitänyt muistaa, että ollaan Norjassa ja eihän sitä reittiä ole ilman, että pientä nousua olisi tarjolla. Rantakivikkoa kun oltiin hetki kierretty, niin siitähän se reitti lähti vielä nousemaan ylittäen pienen kalliokumpareen korkeampien huippujen välistä.

Eihän se ylitsepääsemätön mäki ollut, mutta tässä kohtaa vaellusta olisi voinut jättää välistä 😀 Kumpareen päällä meillä oli vastaanottokomitea odottamassa, kun kolme lammasta tarkkaili meidän kapuamista ison kiven päällä. Monesti sitä kyllä tuli ihmeteltyä, että lampaat on kyllä melkoisia kiipeilijöitä vaikka niistä ei heti sitä uskoisikaan. 

Lampaita oli täällä useampia ja hieman eri puolilla rinteitä. En tiedä huutelivatko he keskenään tai varoittivatko ulkopuolisista kulkijoista toisiaan, mutta lampaiden määintä kaikui upeasti rinteiden välissä.

Tämän jälkeen matka jatkui onneksi enää alamäkeä ja tasaista maastoa, jonka jälkeen oltiin perillä lähtöpisteessä.

Måtinden oli upea vaellus joka se itsessään riittää syyksi vierailla Andøyalla ja sitä voidaan kyllä lämpimästi suositella. Tällaisia vaelluksia, joissa maisemia saa ihailla koko matkan ajan ei ole ihan joka paikassa. Täällä ei tarvinnut alkunousun jälkeen katsella pelkästään kengänkärkiä ja edessä nousevaa polkua vaan rannan yläpuolella kulkeva polku tarjosi maisemia koko matkalle. 

måtinden-hike-vaellus-andoya-vesterålen-vesteralen-norja-norway-hoyvika-beach
måtinden-hike-vaellus-andoya-vesterålen-vesteralen-norja-norway-hoyvika-beach
måtinden-hike-vaellus-andoya-vesterålen-vesteralen-norja-norway-hoyvika-beach
måtinden-hike-vaellus-andoya-vesterålen-vesteralen-norja-norway-hoyvika-beach

*Sivustolla on affiliate-linkkejä, eli jos teet ostoksen niiden kautta, saamme pienen palkkion, mutta sinulle se ei maksa yhtään enempää. Kiitos, että tuet toimintaamme!

Tutki kohteita kartalta

Löydä kiinnostavia paikkoja klikkaamalla kartan täppejä ja lue niistä lisää blogi postauksistamme.
matkablogi_roadtrip-eurooppaan_autolla-eurooppaan_matkakertomus_vaellusreitit

Tervetuloa!

Tervetuloa Finnish Passports -matkablogiin! Olemme seikkailunhaluinen pariskunta, joka rakastaa road trippejä, luontoa ja uusien kaupunkien tutkimista. Haluamme inspiroida sinua tuleville matkoillesi tarjoamalla vinkkejä ja ideoita, joiden avulla luot unohtumattomia muistoja. Lähdetään yhdessä tutkimaan maailmaa!

INSTAGRAM

TIKTOK

Seuraa Blogiamme

Tilaa ilmoitus uudesta sisällöstä sähköpostiisi!

Tilaamalla ilmoitukset liityt sähköpostilistalle. Voit poistua listalta koska tahansa viestissä olevan linkin kautta. 

Tähän mainoksia

matkablogi_roadtrip-eurooppaan_autolla-eurooppaan_matkakertomus_vaellusreitit

Tervetuloa!

Tervetuloa Finnish Passports -matkablogiin! Olemme seikkailunhaluinen pariskunta, joka rakastaa road trippejä, luontoa ja uusien kaupunkien tutkimista. Haluamme inspiroida sinua tuleville matkoillesi tarjoamalla vinkkejä ja ideoita, joiden avulla luot unohtumattomia muistoja. Lähdetään yhdessä tutkimaan maailmaa!

INSTAGRAM

TIKTOK

Uusimmat postaukset

Tutki kohteita kartalta

Löydä kiinnostavia paikkoja klikkaamalla kartan täppejä ja lue niistä lisää blogi postauksistamme.