
Malesian Langkawi on otollinen kohde nauttia trooppisista paratiisirannoista, auringon lämmöstä sekä luonnon nähtävyyksistä ja onkin täydellinen lomakohde rantalomalla rentoutumiseen, josta löytyy sopivasti aktiviteettejä ja koko saareen ehtii tutustumaan viikon tai parin lomalla.
Tässä postauksessa lyhyesti meidän mielestä parhaita paloja Langkawin nähtävyyksistä.
Langkawi Sky bridge & Cable car
Langkawin nähtävyyksistä tunnetuin lienee saaren länsiosassa, Gunung Mat Cincang vuorenhuipulla sijaitseva Sky bridge kävelysilta, josta avautuu upeat näkymät ympäröivään saaristoon aina Thaimaan puolelle asti. Ylös vuorelle vie yksi maailman jyrkimmistä gondolihissi kyydeistä, joka tarjoaa jännityksen lisäksi kauniit maisemat, jotka avautuvat paremmin ja paremmin matkan edetessä ylöspäin.
Ylhäällä Sky bridge kävelysillan lisäksi on useampia näköalatasanteita, josta maisemia voi ihailla rauhakseltaan. Kävelysilta on 125 metriä pitkä kaareva silta, jota pitkin kävellessä saa ihailla vehreää, ympäröivää vuoristoa sekä merimaisemia. Sillalla voi testata myös korkean paikan kammoaan astumalla sillalla sijaitsevan lasiruudun päälle, josta näkee kaukana sillan alla sijaitsevaan metsään. On jännä kuinka paljon materiaali vaikuttaa siihen kuinka turvalliselta olo tuntuu😅️
Yläasemalta löytyy myös maisemaravintola, josta saa kohtuuhintaista ruokaa ja muuta virvoketta. Terassilla onkin mukava pitää pieni tauko Sky Bridgellä vierailun jälkeen ja ihastella lisää upeita maisemia.
Combolippu, joka sisälsi gondolihissi kyydin ja pääsyn Sky bridgelle sekä alhaalla sijaitsevan Oriental Villagen nähtävyyksiin (mm. 3D taidemuseo, ehdottomasti vierailun arvoinen, SkyDome, 6D näytös) maksoi 89 RM (n. 18 €) per henkilö.




Langkawi Oriental Village
Langkawi Oriental Village sijaitsee Sky bridgen yhteydessä gondolihissin ala-asemalla, josta löytyy hauskoja ja mielenkiintoisia aktiviteetteja. Kylä koostuu perinteisistä malesialais tyyppisistä värikkäistä taloista, joista löytyy erilaisia myymälöitä sekä ravintoloita. Rakennusten ja maisemien ihastelun lisäksi tarjolla on muutamia kivoja aktiviteetteja, kuten 3D taidemuseo ja 4D sky rex ajelu.
3D taidemuseo on todella upea ja laaja, täynnä uskomattomia 3D taideteoksia, jotka oikeasta kuvakulmasta katsottuna ovat kertakaikkisen taidokkaita. Ehdottomasti vierailun arvoinen ja on huomattavasti isompi kuin ensin oletettiin.
Oriental Villagen alueelle on vapaapääsy, mutta aktiviteetit ovat maksullisia. Aikaisemmin mainittu combolippu onkin hyvä valinta, kun haluaa tutustua koko alueeseen.




Durian Perangin Waterfalls
Kaunis ja rauhallinen vesiputous saaren keskiosassa. Vesiputoukselle vievän reitin varressa on niin pieni riippusilta kuin värikäs sateenkaari siltakin, lisäksi alueelta löytyy useampia piknik katoksia, joissa voi nautiskella omista eväistä mukavassa maisemassa.
Vesiputouksella vierailu on maksutonta ja perillä on vierailijoiden määrään nähden tilava parkkipaikka, joka on myös maksuton. Parkkipaikan yhteydessä on pieni ravintola sekä muutama myyntikoju, josta löytyy mukavasti kylmiä virvokkeita matkaan. Parkkipaikalta vesiputoukselle kuljetaan puistoalueen läpi ja itse vesiputoukselle matkaa on jokunen sata metriä.




Kilim Geoforest Park
Kilim Geoforest Park on upea luontoalue Langkawin itäosassa ja koostuu mangrovemetsistä, jylhistä karstikallioista, mutkittelevista joista sekä rannoista ja alueella elää paljon mm. merikotkia. Halutessaan täällä pääsee suosituille Mangrove Tour veneretkille, jossa aluetta kierretään jokia pitkin sekä meren puolella.
Me vierailtiin alueella tässä venesatamassa. Vaikka emme veneretkelle lähtenytkään, niin tämä oli mukava pysähdys saarta tutkiessamme. Parkkipaikan yhteydessä on muutamia ravintoloita/kahviloita ja pysäköinti on maksutonta. Parkkipaikalta satamaan kävellessä tien vasemmalta puolelta löytyy kiva kävelyreitti, joka vie mangrovemetsän uumeniin. Puiden juurakot näkyivät selkeästi, sillä vettä ei niiden ympärillä ollut ja ne muodostavatkin melkoisen sokkelon. Kävelyreitti oli mukava paikka päästä tutustumaan paremmin mangrovemetsään jalkaisin. Venesatamassa me käytiin lennättämässä dronea ja ihailtiin maisemia sen avulla.




Dataran Lang – Kotka-patsas, Kuah
Dataran Lang on yksi Langkawin tunnetuimmista nähtävyyksistä ja tunnetaankin Langkawin ikonina. Suuri kotka-patsas sijaitsee tähtimäisen niemenkärjen päässä Kuahissa, Langkawin pääkaupungissa aivan sataman välittömässä läheisyydessä.
Näyttävän patsaan juurelle pääsee vapaasti vierailemaan ja siitä saa kivat matkamuistokuvat napattua. Alueella on myös muuta nähtävää kuten torikojuja, puistoalueita ja sataman ostoskeskus, joten oikein mukava pysähdyspaikka jossa tunti tai parikin vierähtää helposti.


Ayer Hangat Friday Night Market
Ayer Hangat friday night market on iso iltamarkkina saaren pohjoisosassa ja järjestetään nimensä mukaisesti perjantaisin. Markkinoilta löytyy kaikenlaisia herkkuja laidasta laitaan, tuttuja ja turvallisia sekä hieman erikoisempiakin ja hinnat ovat hyvinkin edullisia. Ruuan ja herkkujen lisäksi valikoimasta löytyy myös vaatteita.
Night marketteja järjestetään useampina päivinä viikosta eri puolilla saarta, joten kannattaa tutkia mistä ja milloin löytyy omaan aikatauluun sopivat yömarkkinat ja kannattaakin ehdottomasti ottaa se osaksi loman ohejlmaa ja vierailla markkinoilla.


Pantai Cenang ja muut rannat
Eri puolilla saarta löytyy useita kauniita rantoja, joista Pantai Cenang on saaren vilkkain rantakeskittymä. Pantai Cenangilla kannattaa käydä katsomassa ainakin iltaisin rannalla järjestettäviä tulishowta, keskusaukio tanssivat Transformerssit, kierrellä katselemassa putiikkien valikoimia sekä tietenkin nauttia kaunisita rantamaisemista.
Muita vierailun arvoisia rantoja on mm. Tanjung Rhu sekä Sandy Skulls Beach. Lue rannoista tarkemmin Langkawin parhaat rannat ➛


Laman Padi Langkawi
Pantai Cenangilla sijaitseva Laman Padi Langkawi on riisinviljely aiheinen museoalue, joka on kaunis riisipeltoineen, hienoine rakennuksineen sekä puutarhoineen. Täällä voi nähdä myös vesipuhveleita, jotka ovat näissä maisemissa upea näky. Paikka on hyvin kuvauksellinen ja viihtyisä vierailukohde, jota ei kannata ohittaa Pantai Cenangin alueella vieraillessa. Paikka sijaitsee ranta-alueen länsipäässä ja vierailu on maksutonta.


Underwater world Langkawi
Pantai Cenangilla sijaitseva Underwater world Langkawi on yksi Malesian isoimmista akvaarioista, josta löytyy eläimiä erilaisista linnuista meduusoihin ja pingviineistä haihin. Akvaario on todella viihdyttävä ja hienosti toteutettu. Useiden osioiden läpi kulkeva reitti kiertää loogisesti ja löytyyhän täältä myös upea vedenalainen pingviinialtaan alittava tunneli, josta suloisia pingviinejä voi katsella niiden liukuessa sulavasti vedessä. Liput tänne oli 45 RM (n. 9 €) ja ainakin pari tuntia kannattaa varata aikaa.


Ayer Hangat Village
Ayer Hangat Village on pieni ulkoilmakylpylä, josta löytyy terapeuttisia kuumialähteitä. Luonnollisesti esiintyvät suolaisen veden kuumatlähteet ovat erittäin harvinaisia ja niitä löytyykin ainoastaan kolmesta muusta maasta. Hyvin mineraalipitoisella vedellä pidetään olevan terveydellisiä vaikutuksia.
Me satuttiin tänne hieman sulkemisajan jälkeen, mutta paikallisilla naisilla oli aulassa juuri Zumba-tunti menossa ja he päästivät ystävällisesti meidät vierailemaan alueella. Alue on pieni ja viehättävä, mutta kuitenkin jo parhaat päivänsä nähnyt ja kaipaisi isompaa kunnostamista.
Keskellä aluetta on muutama lähde, jossa voi ottaa jalkakylvyn ja saatavilla on myös yksityisiä huoneita rauhassa kylpemiseen. Täällä oli kiva hetki kuljeskella ja katsella paikkaa sekä maisemia.


Related posts:
- Kohti saarielämää – Pantai Cenang, Langkawi, Malesia
- Batu Caves – Kultainen hindupatsas ja sateenkaari portaat
- Malakka – Unescon maailmanperintökohde, Malesia
- Kuala Lumpurin nähtävyydet
- Langkawin parhaat rannat
- Kohti Singaporea & Singapore Changi lentokenttä sekä kulkeminen
- Singaporen nähtävyydet & hotelli
- Universal Studios Singapore
- Bussilla Singaporesta Malesian Malakkaan
- Route 66 Road trip – Osa 11: Nevada, USA