Ensimmäinen päivä menikin ihan vaan ajaessa. Olimme päättäneet, että ajamme kertalaakista lappiin asti suht sutjakasti, matkaa Etelä-Suomesta Rovaniemelle kertyy noin 850 kilometriä, joten tämä painettiin vain nopeilla stopeilla, jotta päästäisiin perille asti päivässä.
Majoitus Rovaniemi
Perille pääsy meni myöhään yöhön ja olimme bookanneet Rovaniemen majoitukseksi Motelli Rovaniemen. Kaikki yksittäiset mökit täällä oli varattu, joten otimme huoneen yhteismökistä, jossa oli oma lukollinen huone, mutta keittiö ja kylpyhuone olivat jaettuja. Keittiö oli perusvarusteltu, joten aamulla saatiin aamupala tehtyä helposti. Nukuttiin sen verran myöhään myöhäisen saapumisen johdosta, että muista huoneista muut olivat jo lähteneet, joten saatiin olla aamupalalla ihan rauhassa.
Joulupukin pajakylä kesällä
Aamupalan jälkeen lähdettiin jatkamaan matkaa ja suuntasimme kohti joulupukin pajakylää. Joulupukin pajakylä on varmasti Rovaniemen tunnetuin nähtävyys ja se on auki ympäri vuoden, vaikka voisi kuvitella, että se olisi auki ainoastaan talvisin.
Motelli Rovaniemeltä tänne oli vain n. 18 km, joten oltiin melko nopeasti perillä. Alueella on iso parkkipaikka, joka talvella on varmasti tupaten täynnä, mutta näin elokuussa se ammotti tyhjyyttään. Meidän lisäksi ei montaa autoa ollut, eli saisimme lähes koko paikan itsellemme.
Joulupukin pajakylässä on keskusaukio, jonka ympärille kokonaisuus on rakennettu. Täällä joululaulut soi ja tonttuja kulki putiikista toiseen, joten joulutunnelmalta ei voi välttyä. Keskusaukiolla pääsee ylittämään napapiirin, jonka linja on merkitty selkeästi maahan. Tämä on ainut paikka, jossa napapiirin voi ylittää näin visuaalisesti.
Tottakai joulupukin pajakylässä pääsee tapaamaan myös joulupukkia ja voit lähettää postia joulupukin postitoimistosta. Lähettäessäsi joulukorttia voit päättää meneekö kortti perille heti vai vasta jouluna, tämä oli hauska lisä. Me laitettiin myös terveiset matkaan, sillä eihän sitä joka päivä pääse joulupukin postitoimistoon, mutta annoimme korttien mennä heti eikä vasta jouluna. Pajakylästä löytyy useita kauppoja, joissa voit shoppailla erilaisia matkamuistoja ja toki löytyy myös ravintoloita kun nälkä yllättää.
Alueella pääsee katsomaan myös poroja, niin kesäisin kuin talvisin, mutta kuitenkin juuri meidän vieraillessa ne taisivat olla kesälomalla tai ruokatauolla, eikä niitä näkynyt.
Alueelta löytyy useampia hienoja rakennuksia ja voimme vain kuvitella kuinka satumaista täällä olisi talvella. Täytyy ehdottomasti tulla seuraavalla laskettelureissulla vierailemaan täällä ja katsomaan miltä paikka näyttää talvella!
Pyhä-Luoston kansallispuisto – leirintäalue
Joulupukin pajakylästä suuntamme lähtikin kohti Pyhä-Luoston kansallispuistoa, jonne oli matkaa hieman alle 150 kilometriä. Olimme katsoneet Pyhä-Luoston majoitus vaihtoehdoksi leirintäalueen Camping Pyhäjärvi (Lomakeskus Lapin Orava) ja sinne menimmekin ensimmäisenä katsomaan miltä paikka vaikuttaa. Paikka vaikuttikin kivalta, leirintäalue oli ihan järven rannalla joten bookkasimme itsemme sinne. Saimme ajaa auton rannan tuntumaan ja pystyttää teltan siihen. Iso plussa, että auton sai teltan viereen.
Telttapaikoilla ei ollut sähköä, mutta tämä ei haitannut meitä. Alueella oli yhteiset suihkut ja vessat, sekä keittiö. Nämä eivät olleet ihan uusimmasta päästä, mutta ajoi kuitenkin asiansa. Kaunis järvimaisema ja pihalla vapaana jolkottelevat porot olivat todella iso plussa tälle leirintäalueelle.
Vielä oli päivää jäljellä ja kesällä näin elokuussakin valoa riittää, joten tästä suuntasimme kohti Pyhä-Luoston luontokeskusta, eli Luontokeskus Naavaan. Olimme ajatelleet patikointia Noitatunturille ja tänne haimmekin vinkkejä ja reittiohjeita luontokeskuksesta. Tarkemmin Noitatunturin valloituksesta ja reittiohjeet seuraavassa postauksessa ➛
Related posts:
- Tromssan nähtävyydet
- Suuntana Lofootit – Lofoottien parhaat palat
- Arctic Skylight Lodge – Lasi-iglu majoitus Ylläs
- Barcelonan nähtävyydet – Gaudia ja kaupunkitunnelmaa
- Torremolinos – Aurinkorannikko, Espanja
- Pala Brittejä Espanjassa – Gibraltar
- Kristallinkirkas Makarskan Riviera, Kroatia
- Dolomiittien majoitus – hotellisuositukset
- Liechtenstein – Pienen pieni ruhtinaskunta
- Juan-Les-Pins – Pala Ranskan Rivieraa