Me päätettiin yllättää 8-vuotias kummipoikamme ja viedä hänet synttärireissulle katsomaan joulupukkia Rovaniemelle! Kummipojallemme tämä oli täysin uusi kokemus, sillähän ei ollut koskaan käynyt Lapissa.
Kohteena meillä oli Joulupukin Pajakylä sekä SantaPark, josta Joulupukin Pajakylä oli meille itselle entuudestaan tuttu, mutta SantaPark oli myös meille uusi tuttavuus.
Majoitus Rovaniemeltä
Majoitukseksi halusimme tunnelmallisen mökin, joka kuuluu tietysti Lapin vierailulle. Vuokrasimme mökin Rovaniemen Ounasvaaralta, joka oli otollinen paikka Rovaniemen vierailulle. Mökki oli kaiken kaikkiaan aivan ihana. Todella mukavasta ja tunnelmallisesta mökistä löytyi niin takka kuin saunakin, jotka kuuluvat ehdottomasti mökki tunnelmaan.
Mökki vuokrattiin Tori.fi ilmoituksen kautta.
Matkaa Ounasvaaralta Rovaniemen keskustaan oli ainoastaan muutama kilometri ja Joulupukin Pajakyläänkin reilu 10 kilometriä, joten sijainti oli otollinen.
Joulupukin pajakylä
Joulupukin pajakylässä vietimme yhden päivän ja ehdimme kiertelemään sen vallan mainiosti. Paikka on talvella ja varsinkin joulun alla, kun joulu on tuloillaan, todella tunnelmallinen. Lumi, jouluvalot, joululaulut ja pitkin poikin juoksentelevat tontut tekevät paikasta todellisen joulumaan.
Me vierailtiin joulupukin postitoimistolla, josta lähetimme joulukortit virallisella Napapiirin postileimalla varustettuna. Ihailtiin poroja aitauksessa sekä pororekiä jotka kyydittivät turisteja ympäri Joulupukin kylää.
Joulupukin Pajakylä on rakennettu napapiirin ympärille ja keskiaukiolla napapiirin pääseekin ylittämään helposti, johon se on merkattu selkeästi.
Täältä löytyy myös Joulumuorin Talo, joka on todella tunnelmallisen näköinen ulkoapäin ja sisällä pääsee tapaamaan joulumuoria sekä vierailemaan hänen kahvilassaan.
Alueelta löytyy myös useita kauppoja, joista löytyy kaikenlaista Lappi-aiheista tavaraa matkamuistoksi. Täältä kummipoikakin löysi erittäin mieluisan matkamuiston itselleen.
Joulupukkia olisi päässyt moikkaamaan parissakin paikassa, mutta me oltiin menossa seuraavana päivänä SantaParkiin, jossa joulupukin luona vierailu sisältyy SantaPark lipun hintaan, joten me skipattiin joulupukin näkeminen täällä. Täällä joulupukin näkeminen olisi ollut maksullista.
Kävimme vierailemassa myös alueen laidalla sijaitsevassa Arctic Circle Husky Parkissa ja tämä olikin ehdottomasti kummipojan suosikkipaikka. Husky Parkissa sai kierrellä rauhassa, ihastella huskyja joita puistosta löytyy yli 100 kappaletta ja halutessa olisi päässyt myös huskyvaljakkoajelulle. Me käytiin katsomassa jokaista huskya ja kiertelyssä vierähti pari tuntia, kunnes kylmyys ajoi jo lähtemään pois.
Joulupukin pajakylässä vierailu itsessään on maksutonta, mutta sieltä löytyy maksullisia aktiviteetteja, kuten mm. poroajelut, joulupukin ja joulumuorin tapaaminen, husky park.
Päivä Joulupukin Pajakylässä vierähti helposti joulutunnelmaa aistien sekä paikkoja kierrellen ja antoikin todellista joulutunnelmaa kotiin vietäväksi.
SantaPark
Toisena päivänä vierailimme joulupukin kotiluolassa SantaParkissa. Se sijaitsee Joulupukin Pajakylän vieressä, pari kilometriä Rovaniemen suuntaan.
Teemapuisto on rakennettu kallion sisään maan alle, joten paikassa on todella mukava ja erilainen tunnelma. Jos Joulupukin Pajakylässä napapiirin pääsi ylittämään helposti, niin SantaPark on maailman ainoa paikka, jossa napapiirin voi alittaa maan alla.
SantaPark on hyvin viehättävä paikka, jossa viihtyy kaikenikäiset, me ainakin oltiin innoissaan kiertämässä ja tutkimassa eri paikkoja 😀
Jäägalleriasta löytyy erilaisia jääveistoksia ja se oli erittäin kauniisti valaistu, joka teki vierailusta todella mukavan, vaikka lämpötila galleriassa onkin -10 astetta. Ennen galleriaan astumista olikin puettava lämmin viitta päälle, jotta siellä tarkeni ihastella.
Piparilassa päästiin koristelemaan omat joulupiparit tonttujen avustuksella, jotka saatiin lopuksi ottaa joko mukaan matkamuistona tai syödä paikan päällä.
Piparilan jälkeen me mentiin SantaParkin tonttukouluun, jossa päästiin tonttukoulun pikakurssille. Täällä lapset pääsivät luokan etuosaan kuulemaan tonttujen tärkeimmistä taidoista ja me vanhemmat oppilaat saimme tyytyä takarivin paikkoihin, mutta oppi kulki kyllä luokan takaosaan asti. Lopuksi saatiin todistuksen mukaan tonttukoulun suorittamisesta!
Joulupukin toimistossa pääsi vierailemaan itse joulupukin luona, jossa saa ihan oman aikansa joulupukin kanssa ja hänen kanssaan saa rauhassa jutella tovin sekä ottaa mielinmäärin kuvia. Jonoa tänne luonnollisesti saattaa olla, mutta ehdottomasti odottamisen arvoinen, kun joulupukin saa tavata henkilökohtaisesti ja kiireettömästi.
Yksi vierailun kohokohdista oli Tonttujen Taikashow, joka oli keskusaukiolla esitettävä todella taidokas akrobaattiesitys, jossa tontut heittivät lavalla kaikenlaisia temppuja. Tämä viihdytti todella hyvin niin lapsia kuin aikuisiakin. Tätä ei kannata missään tapauksessa ohittaa ja kannattaakin selvittää saapuessa, että mihin aikaan esitykset päivän aikana ovat.
Keskusaukiolla on myös paikan ainoa ravintola, jossa löytyy kotiruoka tyyppistä syötävää buffet-pöydästä. Me ajoitettiin syöminen siten, että ehdittiin juuri syödä ennen shown alkamista. Paikalle kannattaa tulla jonkin verran ennen esityksen alkua, jotta saa varattua hyvät paikat. Shown alkaessa paikkoja voi olla haastava löytää, kun porukkaa kerääntyy paljon katsomaan esitystä.
Keskusaukion yläpuoleisella parvella löytyy 3D rekiajelu, jossa pääsi hurjastelemaan reen kyytiin. Tämä oli tosi hauska ja kummipoikamme ehdoton suosikki koko paikassa!
Näiden lisäksi päästiin tutustumaan ja askartelemaan mm. tonttujen puuhariihessä sekä postitoimistolla, joka pursusi joulupukin saamia kirjeitä.
SantaPark oli kyllä kokonaisuudessaan todella viihdyttävä ja hyvin toteutettu paikka, jossa joulutunnelma on taattu. Paikkaa ei ole rakennettu ainoastaan lapsille, vaan aikuisetkin on huomioitu ja me ainakin viihdyimme erinomaisesti.
Related posts:
- Suuntana Lofootit – Lofoottien parhaat palat
- Matka Costa Daurada – Aurinkorannikko
- Kukkaloistoa Esteponassa – Aurinkorannikko, Espanja
- Kristallinkirkas Makarskan Riviera, Kroatia
- Kuvankaunis Bled-järvi, Slovenia
- Liechtenstein – Pienen pieni ruhtinaskunta
- Sisteron – Portti Provenceen
- Laskettelureissu autolla Åreen – Pohjoismaiden suurimpaan laskettelukeskukseen
- Agia Napa, Kypros – Rantaloma huhtikuussa
- Parhaita kyliä Lofooteilla