Singaporen jälkeen meillä oli kohteena Malakkan (Malacca, Melaka) kaupunki Malesian länsirannikolla. Tämä matka oltiin ajateltu kuljettavaksi bussilla, joka olikin käytännössä ainoa vaihtoehto.
Bussilippuja oltiin jonkin verran vilkuiltu etukäteen ja todettu, että busseja kulkee todella hyvin ja vaihtoehtoja löytyy. Lopulta oltiin varaamassa lippuja paria päivää ennen lähtöä ja todettiin siinä kohtaa, että ennakointi olisi monesti hyvä juttu, kun suurin osa vuoroista alkoi olla jo loppuunmyytyjä.
Bussilippujen ostaminen
Reitillä kulkee useampia bussifirmoja ja näistä sai lukea monen tasoisia kokemuksia. Osassa kokemuksia luki mm. että matkustajia on jääny rajatarkastuksella matkasta, kun bussi on lähtenyt jatkamaan matkaa ilman heitä.
Parhaiten arvosteltujen firmojen vuorot olikin jo loppuunmyytyjä ja hieman kauhunsekaisin tuntein varasimme bussiliput 707-Inc nimiseltä bussifirmalta, josta oli myös vastaavia em. arvosteluja, mutta kun valinnanvaraa ei ollut, niin no can do, tällä oli mentävä😅️
Bussiliput varattiin busonlineticket.com sivuston kautta, joka oli ihan toimiva sivusto ja lippujen osto sujui ongelmitta. Lippuja ostaessa sai valita lähtöpysäkin Singaporen päässä ja samoin päätepysäkin Malakkasta. Me valitsimme lähtöpisteeksi Queen Street Bus Terminalin, joka oli sopivasti noin 700m kävelymatkan päässä hotelliltamme.
Singaporesta bussin kyytiin
Queen Streetin bussiterminaali on käytännössä parkkipaikka, jossa on pieni rakennus vessoineen sekä 707-Incin bussifirman lippuluukku. Liput vaihdettiin lippuluukulla ja jäätiin odottelemaan bussin saapumista.
Bussi tuli ihan ajallaan ja lippuluukulla ollut henkilökunta oli ohjeistamassa myös bussin ovella. Tämä toimi siis vallan mainiosti eikä ollut pelkoa, että löytääkö oikean bussin kyytiin. Koko bussi täyttyi tällä asemalla ja bussi ei pysähtynyt enää Singaporen puolella lainkaan, eli tällä kokemuksella emme osaa sanoa, että miten kävisi mikäli valitsisi toisen lähtöpisteen.
Singapore – Malesia rajanylitys
Eka stoppi matkalla oli Singaporen rajalla maasta poistuminen. Reitti kulki Singaporen länsipuolelta Tuas Checkpointin kautta.
Bussin saavuttua raja-asemalle hypättiin ulos bussista, mentiin asemalla automaattisen passintarkastuksen läpi ja palattiin takaisin bussiin, joka odotteli parkkipaikalla. Tässä kohtaa matkatavaroita ei tarvinnut ottaa mukaan. Lähtiessä kuski laski kaikki matkustajat varmistaen, että kaikki olivat mukana.
Matka jatkui jonkin matkaa Malesian puolelle Sultan Abu Bakar Immigration raja-asemalle, jossa oli vastassa maahantulotarkastus. Tässä kohtaa tuli ottaa myös matkatavarat mukaan ja mentiin jonottamaan passintarkastukseen. Tarkastusluukkuja oli useampia ja meidän bussin lisäksi samaan aikaan oli ehkä 1-2 bussin kyytiläiset ja suoranaista ruuhkaa ei ollut, vaan käytännössä noin 5 ihmisen jonot per luukku.
Vaikka suoranaista ruuhkaa ei ollut, niin prosessi kuitenkin hieman kuumotteli, kun takaraivossa kolkutti luetut kokemukset siitä, että bussi saattaa lähteä milloin vaan jatkamaan matkaa.
Leimat saatiin passiin ja siitä mentiin jonottamaan tavaroiden läpivalaisua. Tämäkin sujui täysin kivuttomasti ja näytti siltä, että virkamiehet katselivat ainoastaan vähän sivusilmällä läpivalaisukoneen näyttöä samalla, kun juttelivat keskenään. Läpivalaisun jälkeen päästiin bussille joka odotteli taas parkkipaikalla. Lähtiessä kuski taas laski, että kaikki on mukana ennen kun lähdettiin jatkamaan matkaa.
Kokonaisuudessaan bussi oli erittäin siisti, istuimet oli mukavat ja tilaa oli hyvin. Istuimista löytyi mm. jalkatuet ja tilaa oli hyvin kallistaa selkänojaa, ilman että tarvitsi miettiä häiritseekö se takana olevaa. Vessaa bussissa ei ollut, mutta tosiaan lähtiessä bussiasemalta WC löytyi, kuten myös raja-asemilta sekä loppumatkasta tehtiin yksi pysähdys taukopaikalle, jossa pidettiin lyhyt vessatauko, tämä oli noin 3h lähdön jälkeen. Kokonaisuudessaan bussimatka kesti noin 4h 15min.
Saapuminen Malakkaan
Me oltiin tosiaan valittu matkan päätepisteeksi joku hotelli keskustan tuntumasta, mutta yllätykseksemme saavuttuamme Melaka Sentral bussiasemalle, kuski totesi että tämä on reitin päätepiste.
Tätä hetki manattiin toisen kyydissä olleen pariskunnan kanssa, jotka olivat myös olleet matkalla lähemmäs keskustaa, mutta ei auttanut kun ottaa tavarat ja miettiä, että millä tästä jatketaan matkaa. Matkaa hotellillemme tästä oli vajaa 4 km, joten tilattiin Grab ja hypättiin jousille. Ystävällinen kuski opetti meille matkalla hieman Malesian alkeita ja samalla halusi oppia jotain Suomesta.
Ennakkoon luetut kokemukset loivat hieman kauhukuvia matkasta, mutta meidän kokemus osoittautui täysin päinvastaiseksi. Matka sujui erittäin mukavasti, mukaan lukien rajatarkastukset ja henkilökunta oli ystävällistä. Ainut miinus oli matkan päätepiste, kun bussi ei vienytkään valitulle päätepysäkille. Onneksi Grabillä kulkeminen on kuitenkin suht edullista, niin tämä ei maata kaatanut.
Bussiliput Singapore – Malakka: 26 SGD (n. 18 €) per hlö.
Matkan kesto rajatarkastuksineen: 4h 15min
Grab, Malakka Sentral – Hotelli, n. 4km: 16 RM (n. 3 €)
Related posts:
- Kohti Singaporea & Singapore Changi lentokenttä sekä kulkeminen
- Singaporen nähtävyydet & hotelli
- Universal Studios Singapore
- Malakka – Unescon maailmanperintökohde, Malesia
- Kuala Lumpurin nähtävyydet
- Batu Caves – Kultainen hindupatsas ja sateenkaari portaat
- Kohti saarielämää – Pantai Cenang, Langkawi, Malesia
- Langkawin parhaat nähtävyydet
- Langkawin parhaat rannat
- Route 66 Road trip – Osa 5: Kansas