Search
Close this search box.
Search
Close this search box.

Andøyan saari, Vesterålen – Lofoottien kupeessa, Norja

andoya-andenes-nähtävyydet-vesterålen-vesteralen-norja-norwegian-scenic-route

Andøyan saari sijaitsee hieman Lofoottien pohjoispuolella ja kuuluu Lofoottien pohjoispuolella sijaitsevaan Vesterålenin saaristoon, sen pohjoisimpana saarena.

Andøya on helposti saavutettavissa ja yhdistettävissä Lofoottien reissuun, saarelle ajaa noin 1,5 tunnissa Lofooteille johtavalta E10 tieltä, eikä vaadi lauttamatkaa. Senjan saarelta saarelle sen sijaan on mahdollisuus saapua suoraan lautalla, joka lähtee Senjan Gryllefjodista ja saapuu Andenesiin, saaren pohjoiskärkeen.

Andøya on huomattavasti suosittua Lofoottien aluetta rauhallisempi ja kun varsinkin vilkkaimpana lomasesonkina Lofootit saattaa olla hyvinkin ruuhkainen, niin Andøya tarjoaa rauhallisemman vaihtoehdon ja myös todella upeita maisemia. Andøya on hyvin suosittu paikka mm. valassafareiden suhteen ja onkin ehkä yksi Norjan parhaita ja suosituimpia paikkoja valaiden bongaukselle. Norjan valassafari tarjontaa voi katsoa esimerkiksi Get Your Guiden kautta. Lisäksi saarelta löytyy myös avaruuskeskus, josta laukaistaan luotainraketteja avaruuteen ja sen vierailijakeskuksessa pääsee tutustumaan aiheeseen syvällisemmin.

Andøyan maisemareitti – Norwegian Scenic Route Andøya

Andøyan saari on suhteellisen pieni, mutta silti saaren maasto jakaantuu siten, että itäpuoli, jossa saaren päätie kulkee on tasaisempaa, kun taas saaren länsipuoli tarjoilee upeita vuoristomaisemia rantatien varressa. Länsipuolella kulkeva tie onkin Andøyan virallinen maisemareitti, Norwegian Scenic Route Andøya, jota pitkin kannattaakin ehdottomasti ajaa saaren halki.

Reitti alkaa lähes heti saarelle tultaessa Bjørnskinistä ja kulkee mm. Nordmelan ja Bleikin kylien kautta kohti saaren suurinta taajamaa, Andenesia. Kokonaismitaltaan maisemareitillä on mittaa 58 kilometriä.

Saaren kiinnostavimmat nähtävyydet ja parhaat maisemat osuvatkin juuri tälle puolelle saarta.

andoya-andenes-nähtävyydet-vesterålen-vesteralen-norja-norwegian-scenic-route
andoya-andenes-nähtävyydet-vesterålen-vesteralen-norja-norwegian-scenic-route

Bukkekjerka näköalapaikka

Bukkekjerka on kulttuurihistoriallinen näköalapaikka, jonka juuret juontaa saamelaiskulttuuriin, jossa kyseistä sijaintia on käytetty uhripaikkana. Tätä nykyä Bukkekjerka on suojeltu maamerkki. Tällä pysähdyspaikalla on lisäksi kaksi suosittua nähtävyyttä:

Maailman parhaat WC-maisemat? – Panoraama WC

Voisi sanoa, että tämä lienee yksi maailman hienoimmista vessoista, ainakin maisemien osalta!

Norjan yleiset vessat ainakin Pohjois-Norjan alueella on yleensäkin todella hyvin hoidettuja ja niitä on paljon, joka näin matkailijan näkökulmasta on todella hyvä asia.

Tästä vessasta tekee erikoisen, että siinä on kokolasiseinä, jonka läpi voi ihastella upeita maisemia istunnolla ollessaan. Muutoinkin wc on arkkitehtuurillisesti näyttävä. Miinuspuolena tässä on, että vessan edustalla menee reitti viereiselle majakalle ja vaikka vessan seinä ulkopuolelta jonkin verran peilaakin, niin täysin läpinäkymätön se ei ole. Siksi seinän saakin kytkimestä aktivoitua, jolloin se muuttuu maitolasiksi ja tällöin kummaltakaan puolelta ei näe läpi.

Mikäli siis ajatukset vessakäynnistä maisemia ihaillen on mielessä, niin kannattaa ajoittaa käynti sellaiseen ajankohtaan päivässä, jolloin kävijöitä pysähdyspaikalla ei ole 😀

andoya-andenes-nähtävyydet-vesterålen-vesteralen-norja-norwegian-scenic-route
andoya-andenes-nähtävyydet-vesterålen-vesteralen-norja-norwegian-scenic-route

Borhellan Majakka

Wc:n edustalta pääsee pientä polkua pitkin pienelle, noin 10 metrin korkuiselle majakalle. Käytössä oleva majakka sijaitsee niemen kärjessä ja varoittaa edelleen valoillaan merenkulkijoita. Varsinkin pilvisellä/usvaisella säällä maisemat ovat jopa hieman aavemaiset, kun näkymät usvan keskellä ovat ainoastaan rantakalliota ja majakan tuikkiva valo. Majakkaan on mahdollisuus myös kiivetä tikkaita pitkin, jotka ovat majakan kyljessä.

andoya-andenes-nähtävyydet-vesterålen-vesteralen-norja-norwegian-scenic-route
andoya-andenes-nähtävyydet-vesterålen-vesteralen-norja-norwegian-scenic-route

Andenesin majakka

Andenes on Andøyan saaren pohjoiskärjessä sijaitseva taajama ja samalla saaren suurin asutuskeskus. Kylän kärjestä löytyy 1800-luvun puolivälissä rakennettu Andenesin majakka, jolla on korkeutta noin 40 metriä ja on yksi Norjan korkeimmista majakoista. Majakkaan pääsee sisälle tutustumaan ja ylhäällä ulkotasanteella ihailemaan maisemia. Hyvällä tuurilla täältä voi ilmeisesti nähdä valaita ilman valassafarille lähtemistä. Valitettavasti me oltiin Andenesissa juuri siihen aikaan, että majakka sulki ovensa ja sen myötä ei päästy käymään ylhäällä.

andoya-andenes-nähtävyydet-vesterålen-vesteralen-norja-norwegian-scenic-route
andoya-andenes-nähtävyydet-vesterålen-vesteralen-norja-norwegian-scenic-route

Måtinden vaellusreitti – Andøyan kauneimmat maisemat

Måtinden on ehkä yksi Andøyan suosituimpia vaellusreittejä, eikä ihme, sillä maisemat ovat kertakaikkiaan upeat. Vaellusreitille on kaksi lähtöpistettä, joko Baugtuasta tai Stavesta.

Me lähdettiin vaellukselle Stavesta, jota voidaan kyllä ehdottomasti suositella. Reitti kulkee tällöin rinteen reunaa rannan tuntumassa ja rannikkomaisemia saa ihailla koko matkan.
Staven lähtöpiste on pienempi sekä rauhallisempi ja parkkitilaa täällä on vain muutamille autoille. Staven etuna on myös, että joko meno- tai paluumatkalla voi poiketa Høyvikan rannan kautta, jota ihaillaan myös ylhäältä käsin.

Reitti on pituudeltaan 7,6 kilometriä meno-paluuna, lähdit siten kummasta lähtöpisteestä tahansa, mutta me poikettiin paluumatka rannan kautta, jolloin matkaa kertyi arviolta parisen kilometriä enemmän.

Maisemat reitillä ovat koko matkan kertakaikkisen upeat, matkalla voi ihailla jylhää, rannalle tiputtavaa jyrkännettä sekä itse rantaa ja toisella puolella kumpuilevaa niittymaisemaa, jossa lampaita riitti ihasteltavaksi.

Huipulta on uskomattoman komeat ja jylhät maisemat joka suuntaan. Jyrkät rinteet laskevat suoraan mereen jonka lisäksi lisäksi terävähuippuiset kalliot ja ympäröivät rannat tekee maisemasta käsittämättömän hienon.

Ehdottomasti vaellus, joka kannattaa tehdä Andøyalla ja on jo itsessään syy vierailla saarella.

Lue tarkempi kertomus Måtinden vaelluksesta täältä

andoya-andenes-nähtävyydet-vesterålen-vesteralen-norja-norwegian-scenic-route
andoya-andenes-nähtävyydet-vesterålen-vesteralen-norja-norwegian-scenic-route

Høyvikan ranta

Hoyvikan ranta on sanan mukaisesti piilotettu helmi. Se sijaitsee jylhien rinteiden takana täysin omassa rauhassa, piilossa katseilta. Rantaa reunustaa jyrkät rinteet sekä kalliot ja paikalle päästäkseen on nähtävä hieman vaivaa. 

Rannalle vie merkattu reitti, joka lähtee samasta Staven lähtöpisteestä kuin edellä mainittu Måtindenin vaellusreitti ja matkaa rannalle kertyy 1,9 kilometriä per suunta. 

Reitillä on yksi kivikkoisen mäen ylitys ja rannan puolella reitti on kivikkoista rantakalliota, eli reitti on ihan kuljettavissa, mutta ei ihan helpoimmasta päästä. Ranta on hyvin yhdistettävissä myös Måtindenin vaellukseen ja mekin poikettiin täällä Måtindenin huipulta palatessa.

Ranta itsessään on todella rauhallinen ja valkea hiekka yhdistettynä kirkkaaseen meriveteen ja ympäröiviin vuoriin on ihana näky.

andoya-andenes-nähtävyydet-vesterålen-vesteralen-norja-norwegian-scenic-route
andoya-andenes-nähtävyydet-vesterålen-vesteralen-norja-norwegian-scenic-route

Andøya – Rauhaa lähellä Lofootteja

Andøya on erinomainen saari, mikäli haluaa nauttia kauniista maisemista ilman suurempaa ryysistä vaikka olisikin liikenteessä heinäkuun vilkkaimmallakin sesongilla. Andoya tarjoaa maisemareittinsä varressa upeita ja jylhiä maisemia, erilaisia nähtävyyksiä sekä pieniä tunnelmallisia taajamia. 

*Sivustolla on affiliate-linkkejä, eli jos teet ostoksen niiden kautta, saamme pienen palkkion, mutta sinulle se ei maksa yhtään enempää. Kiitos, että tuet toimintaamme!

Tutki kohteita kartalta

Löydä kiinnostavia paikkoja klikkaamalla kartan täppejä ja lue niistä lisää blogi postauksistamme.
matkablogi_roadtrip-eurooppaan_autolla-eurooppaan_matkakertomus_vaellusreitit

Tervetuloa!

Tervetuloa Finnish Passports -matkablogiin! Olemme seikkailunhaluinen pariskunta, joka rakastaa road trippejä, luontoa ja uusien kaupunkien tutkimista. Haluamme inspiroida sinua tuleville matkoillesi tarjoamalla vinkkejä ja ideoita, joiden avulla luot unohtumattomia muistoja. Lähdetään yhdessä tutkimaan maailmaa!

INSTAGRAM

TIKTOK

Seuraa Blogiamme

Tilaa ilmoitus uudesta sisällöstä sähköpostiisi!

Tilaamalla ilmoitukset liityt sähköpostilistalle. Voit poistua listalta koska tahansa viestissä olevan linkin kautta. 

Tähän mainoksia

matkablogi_roadtrip-eurooppaan_autolla-eurooppaan_matkakertomus_vaellusreitit

Tervetuloa!

Tervetuloa Finnish Passports -matkablogiin! Olemme seikkailunhaluinen pariskunta, joka rakastaa road trippejä, luontoa ja uusien kaupunkien tutkimista. Haluamme inspiroida sinua tuleville matkoillesi tarjoamalla vinkkejä ja ideoita, joiden avulla luot unohtumattomia muistoja. Lähdetään yhdessä tutkimaan maailmaa!

INSTAGRAM

TIKTOK

Uusimmat postaukset

Tutki kohteita kartalta

Löydä kiinnostavia paikkoja klikkaamalla kartan täppejä ja lue niistä lisää blogi postauksistamme.